• Honda ST 1300 Pan European

  • Mercedes-Benz GLC 250d

  • Scania LBS 141

  • Scania T 142

  • Genealogia

Valmistelut

Tämä matka oli piirretty jo pari vuotta sitten aikatauluun ajettavaksi aikaisintaan 2010. IBA Meetingissä siitä oli taas juttua 2009 syksyllä ja halukkaita tuntui olevan. Avasin IBA Foorumille ketjun, jossa haettiin mukaan lähtijöitä. Välillä oli 8 lähdössä välillä enää 5, lopulta ryhmän kooksi muodostui 6.

Pannareilla allekirjoittanut, Pentti Loimaalta ja Pekka Pyhäsalmelta. Gold Wingeillä Esa ja Håkan, sitten vielä toinen Esa Bläkkärillä.

Tein muutaman reittisuunnitelman, varasin mökkejä/hotelleja ja katseltiin mitä mukaan pitää ottaa. Pyörään uudet renkaat, öljyt yms. ja varmuuden välttämisen estämiseksi vaihdoin takapyörän laakerit myös.

Matka hyökkäysalueelle

Tiistai oli komea päivä. Lähdettiin Pentin kanssa matkaan klo 10:00 Loimaalta. Aamulla jo Loimaalla oli +16 lämpöä. Eka etappi oli Tampereella Lähdesjärven ABC, josta noukimne Esan Bläkkärillä mukaan. Koukkasimme Orivedellä hakemassa tubeless-paikkaussarjan ja siitä sitten  Jyväskylään, jossa Håkan jo odotteli.  Lämpöä oli nyt jo +19. Sitten alkoi pikku hiljaa laskea, Oulussa +13. Kemissä poikkesimme Neste Tupasvillaan, syötiin päivän lämmin ateria eli muna/nakki sämpylä. Siitä kohti Kittilän Sirkkaa ja Penan mökkiä, jossa olimme 22:30. Saunottiin ja katseltiin reittiä. Aamulla oli lähtö 9 jälkeen. ENsin Muonioon ja siitä Enontekiöön. Tehtiin paikallishankintoja kaupassa ja käytiin kahvilassa juomassa viimeiset suomalaiset kahvit vähään aikaan. Kautokeinossa tankkasimme jasiitä kohti Altaa. Ennen Altaa n. 30 km alkaa mielenkiintoinen pätkä, jossa tie kulkee kanjonissa mutkitellen. Altan ohitus on hidas, on liikenneympyrää, 30 aluetta yms. Tie kohti Nordkappia on mutkaista, varsinkin Lakselvin tienhaaran jälkeen. Pari pitkää tunnelia oli matkalla. Honningvågin Shellillä ei kuittihomma pelannut, jotain pitää keksiä jotta saadaan kunnon kutti ennen ajoa. Kirkeporten löytyi helposti. Hieman kälyinen kämppä (vanha navetta !), varsinkin 2hh oli pieni. Lämmintä oli , yli +12 . Läppäri / kännykkä ei pelannut. Pekka kävi visiitillä illalla, hänellä oli Nordkapp Camping alueelta paikka. Se on siinä heti Honningsvågin jälkeen ja näytti paljon paremmalta kuin tämä Kirkeporten. Kirkeporten on 15 km lähempänä Nordkappia, mutta sillä ei oikeasti ole mitään merkitystä. Aamulla nukuttiin pitkään. Pekka tuli 12:00 ja lähdettiin Nordkapp:iin käymään. Otettiin kuvia, sovittiin aamun kuittijuttu, kirjoitettiin postikortteja. Sade alkoi ja ajettiin tihkusateessa Honnigsvågiin. Tankattiin Shellillä, jossa saatiin sovittua että maksetaan sisällä niin saadaan kunnon kuitti. Haettiin kauppaa (Rimini) ja ravintolaa, joka löytyi Olaville soitin jälkeen. Nimi oli Corner ja se oli lähellä satamaa. Hyvä paikka, voin suositella. Takaisin Kirkeporteniin sateessa. Nettiä yritettiin receptionissa kuntoon saada toimimaan mutta ei. Kerrattiin reittiä yms. Aamulla lähtö 06:30 => Nordkapp 06:45. Todistajat ja sitten kuitti => matkaan !

ng_start

Nordkapp Hallin edessä vasemmalta takana Pentti, Esa, Håkan ja Pekka. Edessä Esa ja minä.

Matkaan

Aamu oli sateinen. Heräilimme kuuden aikoihin ja Pekka tuli paikan päälle puoli seitsemän. Hieman lähtö viivästyi ja pääsimme lähtemään vasta 6:45. Nordkapp:ssa oli todella sakea sumu, melkein ajoin päin ilmoittautumiskoppia. Kuitti saatiin lahjamyymälän ostoksista ja sama myyjä laittoi toisen todistajan nimen. Kuitin aika oli täysin väärin ja takapuolelle kirjoitettiin selityksiä. Takaisin parkkiin ja tien päälle. Alkupätkä on aika hidasta, mutkaista ja muutama tunneli yms. Vesisade loppui aika tyystin Honningsvågin jälkeen. Ajoimme kahdella eri porukalla, Pannarit ja muut. Me Pannariporukka saimme illalla kuningasidean lähteä muuttamaan tehtyä suunnitelmaa: ohittaa Alta kiertotietä ja tankata ekan kerran vasta Kautokeinossa. Ei mennyt putkeen. Kartalla hyvältä näyttänyt tie 15 oli vasta teon alla, työkoneita tiellä ja osin pehmeää sepeliä. Kun vihdoin pääsimme Alta-Kautokeino -tielle, sillä oli joku tietyöporukkang_alta ihmettelemässä pudonneita kivilohkareita. Niin kauan siinä meni, että toinen porukka Altassa tankanneena sai jo meidät kiinni. Meidän poiketessa Kautokeinoon tankille he vain heilutteli iloisesti. Palasimme alkuperäiseen suunnitelmaan ja tankkasimme Muoniossa vaikka tankit olisi pidemmällekin riittänyt. Team 2 teki juuri lähtöä kun me saavuimme. Ajoimme seuraavan tankin kerralla loppuun ilman taukoja, tankkauspaikka oli Persson Statoil hieman ennen Luulajaa. Seuraava stoppi oli Uumajan keskustassa oleva Shell, jossa jälleen team 2 oli saapunut juuri ennen meitä. Syötiin hieman enemmän ja käytettiin mukavuuslaitosta. Hämärä alkoi pikku hiljaa saapua. Seuraava stoppi oli Härmånger, jossa ensin otimme väärän paikan (joku rekkatankkaus) ja vasta seuraava oli oikea Statoil. Team 2 ajeli samaan aikaan ohi, he oli tankanneet jo aiemmin. Tämän jälkeen yö alkoi olla jo aika musta. Gävlen paikkeilla näimme team 2 tauolla parkkipaikalla, mutta emme tässä vaiheessa tajunneet että oli sattunut peurakolari. Peuranpoikanen oli tullut suoraan Esan Wingin keulaan. Etulokari ihan päreiksi, katteen alaosaan nyrkin mentävä reikä jang_wingi peuran pötsiä ja ulosteita joka puolella. Pyörä kuitenkin ajokunnossa. Itse pidimme välitauon Gävlen jälkeen. Tukholma oli aamuyöstä hiljainen ja kehätien ajo ei tuottanut mitään tuskaa. Tankkaustauko Västbergan OKQ8, josta on jo muodostunut miltei vakiopaikka. Lämmiteltiin sisällä ja söin siinä hot dogin, mikä jälkeenpäin arvioituna oli virhe. Aamu 03 - 06 tuntuu ainakin minulle olevan vaikea. Nytkin iski taas hirveä pilkki, josta ei päässyt eroon kuin ottamalla lyhyet nokoset ja kofeiinitabletin (minä kun en muuten juo kahvia). Seuraava tankkaus oli Jönköping, jossa team 2 oli jo ennen meitä. Nyt vasta kuulimme tuosta peurakolarista ja näimme "tuhoutuneen" WIngin keulan. Jatkoimme tästä eteenpäin ajoa yhdessä kuuden pyörän voimin. Helsingborg, siitä Malmö, Juutinrauman silta ja Rödby. Lautalla piti ottaa nokoset, mutta se meni vain istuskeluksi. Laivasta heti ohiteltiin jonon kärkeen ja vauhdilla kohti Hampuria. Tankkaustauko Sinksdorfin kohdalla moottorien taukopaikalla. Hampurin ohitus sujui hyvin ja A7 alaspäin. Hotelli oli varattu valmiiksi Hannoverin alapuolelta Seesenistä, risteys 65. Liikenne oli aika vilkasta ja mitään isompaa vauhtia ei pystytty pitämään. Oltiin kuitenkin ihan aikataulussa hotellilla 17:30. Esalle sattui töppi eli hän ajoi vahingossa ohi risteyksen. Saksalainen motoristi opasti hänet sitten takaisin 10 kilometrin päästä. Heti perään tuli toinen Murphy eli Esa ei muistanut tankata pyöräänsä, mikä johti ongelmiin yöllä matkaa jatkettaessa. Saatiin huoneet ja sovittiin aamupalaa puolen yön maihin. Samalla pihalla oli McDonalds ja itse kävin siellä syömässä ennen nukkumaan menoa.

Kello soi 23:45, vaatteet päälle, pihalle ja aamupalasta nauttimaan. Pääsimme jatkamaan matkaa hieman myöhässä 00:40. Sysimustassa yössä ajettiin kohti Kasselin mäkiä. Sellaista 140 vauhtia yritettiin pitää pimeässä. Eka välitauko heti kun siirryimme A5:lle. Silloin itse huomasin että 2 pyörää letkan hänniltä puuttuu. Tekstiviestillä tuli tieto että Esalla syttyi bensavalo ja joutui tankkaamaan, toinen Esa jäi kaveriksi => yrittävät ajaa meidät kiinni. Me ei jääty odottamaan vaan jatkettiin. Tankkaus Gräfenhausen West Frankfurtin jälkeen. Taas oli aamuyöstä pientä väsymystä ja pidettiin välitauko 150 km jälkeen. Seuraava tankkaus Freiburgissa juuri ennen Ranskan puolelle siirtymistä. Ranskan puolella moottoritie hyvässä kunnossa, paljon parempi kuin Saksassa. Tekstarilla tuli tietoa että jälkipään valvojien ongelmat pahenee: Esan Wingin jäähdyttäjä on alkanut vuotamaan. Meillä seuraava tankkaus oli Beaunen jälkeen oleva Carrefour. Ilma oli aika kuumaa Lyonin kohdalla ja tauotkin vähän tuppasi venymään kuumuutta ihmetellessä. Tekstarilla tuli tieto etta Esa1:n matka keskeytyy teknisiin murheisiin ja hän suuntaa takaisin Saksaan ja yrittää löytää Wingille korjauspajan. Esa2 lähtee ajamaan yksin meitä takaa n. parin tunnin takamatkalta. Tiedossa oli että kova haaste jo tässä vaiheessa. Orangen jälkeen Espanjaa kohti lähdettäessä ilma hieman viileni ja tuli pieni sadekuurokin. Ajo alkoi taas maittaa paremmin. Seuraava tankkaus heti rajan jälkeen Air de Jonquera. Barcelonan ohitus hyvin ja kohti Valenciaa. Tankkaus Tarragonan kohdalla. Alicante oli tarkoitus ohittaa oikealta lyhyempää tietä pitkin. Håkan ja Pekka sen tajusivat, minä ja Pentti ei. Me jatkoimme suoraan A7 pitkin ja jouduimme ajamaan hieman pidempää reittiä Alicanten kautta. Tekstiviesteillä pidettiin yhteyttä ja puoliksi tuurilla löysimme toisemme uudelleen Alicanten jälkeen Elchen kohdalla. Vaihdoimme vetäjää ja Håkan alkoi sysimustassa yössä vetämään letkaa, hänellä kun oli Wingissä navigaattori. Kerran vielä tankkasimme. Aika väsynyttä poikaa alkoi ainakin meikäläinen olla, ajelin visiiri auki pysyäkseni virkeänä. Lukemattomien tietullipisteiden jälkeen La Linea saavutettiin aamuyöstä. Oli jo alun perin päätetty ajaa ”ohi” La Linean San Roqueen ja siitä tietä N-351 Gibraltarille. Hieman tuotti vaivaa löytää mistä tuo tie oikeasti alkaa, mutta parin harhalaakin jälkeen reitti löytyi. Siitä muutamien liikenneympyröiden läpi Gibraltarin portille. Espanjan puolelta vain läpi, Gibraltarin puolella passit syynättiin ja Pekan johdolla pyydettiin erikseen myös leima. Sisällä ollaan. Otettiin heti eka huoltoasema Cepsa ja tankkaamaan. Asema oli vielä 05:30 aikaan suljettu niin että vain pienestä luukusta asioitiin. Luottokortti ei kuitenkaan oikein pelannut ja tytöt pyysi sisään ihmettelemään asiaa. Samalla saatiin pyydettyä lopputodistukseen nimet. Reissu siis tehty. Oli vielä pimeää ja päätettiin odottaa sen verran että saadaa kuuluisista kallioista kuva. Minä ja Pekka pantiin asfaltille nukkumaan, sen verran paljon väsytti. Parin tunnin päästä otettiin kuvia ja ajeltiin Gibraltaria ympäri. Sen jälkeen lähdettiin suunnistamaan ulos ja kohti Esteponaa, jossa oli hotelli TRS Paraiso hotelli varattuna.

ng_cepsa

Cepsa huoltis, josta otettiin lopputankkaus ja todistajanlausunnot.

ng_perilla

Patsaalla

ng_kalliot

 Kuuluisa Gibraltarin kallio