Kattotelin oli yhtenä asiana avoimien töiden listalla. Vihdoin löytyi sopiva putkentaivutuskone Loimaalta, vävypojan isän työpaikan protopajalla oli juuri tarkoitukseen sopiva mainio laite. Väännettiin telineen alimmainen etuputki kokonaan uusi. Hitsasin lisäksi lapun LA-antennia varten. Pohjamaalia illalla ja pintamaalia aamulla. Pohja on ollut puurimoja, paikallisesta K-Puusta löytyi ruskeasta kestopuusta suoraan sopivaa rimaa. Roiskeläpästä vielä sopivat tallat alle => ei muuta kuin katolle.

Sca_kattoteline_valm

Kattoteline valmiina ennen asennusta. Siisti tuli.

Turbon kuntoa on ihmetelty. Avasin imupuolen ja ihmettelin akselin välystä. Ei se kovin iso ole, mutta öljynkulutus on iso ja oireet sopii juurikin turbon vuodon oireisiin. Sain Turusta vihjeen soittaa Köyliöön ja sieltä hain viikonloppuna käytetyn turbon, jonka sain "koekäyttöön". Sen akseli tuntui kyllä kädellä koittaen väljemmältä mutta ei merkkejä öljyvuodosta kummallakaan puolelle (ja käyvästä pelistä otettu). Saa nähdä auttaako. Vaihto vaan ei mene kuin elokuvissa:  turbo neljällä M10 pinnapultilla pakosarjassa kiinni ja ne on tosi ruosteiset ==> heti eka neljästä katkesi. Pitää yrittää lämmittää kaasulla oikein punaiseksi, josko se auttaisi. Ei nyt "uskalla" ennen museokatsastusta yrittää ettei jää se reissu tekemättä kun turbo irti. Kova homma porata pinnapultit pois vaikka tilaa onkin hyvin ja paikalle voi laittaa pultin läpi ei välttämättä pinnapulttia jenkoineen.

Sca_turbo_uus

Uudemman mallin turbo (syksyn 1970 jälkeen), jossa kompressoripuoli on selvästi pienempi kuin alkuperäisessä (joka on kai sama kuin 76:ssa) ja imupuolen pesä on pulteilla kiinni (vanhassa oli molemmat puolet kiristysvanteella kiinni).  Näin muuten 75:n alkuperäisen turbon, se se vasta oli iso, molemmat puolet sellaisia puolen ämpärin kokoisia !!  Tekniikka on siitä kehittynyt ja pienempikin riittää (kierrokset nousseet 60.000 => pitkälti yli 100.000 kierrosta).