Raportti tulee vähän myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. VetKun Kevätpäivän tasaus pidettiin Kangasniemi/Pieksamäki maisemissa maaliskuun 24-25 päivänä. Kevät oli tänä vuonna myöhässä ja kelit oli varsin talviset, kylmää ja lunta riitti.

Oma valmistautuminen alkoi viikkoa aiemmin, jolloin kävin herättelemässä Scanian talviunilta. Pakkasta oli "vain"  6 astetta ja lähti suht kivuttomasti käymään vaikka ei ole mitään lämmitintä. Lisäsin peräöljyä, rasvailin paikkoja, pakkasnestettä lisää ja kävin Alastaron keskustassa tankkaamassa (oli meinaan vielä kesälöpöt tankissa !). Lähtöviikonloppuna hain auton Loimaalle torstaina. Nyt oli pakkasta 15 astetta ja ei meinannut lähteä käymään, harmaata sauhua vain tuprutti. Jotenkin oli tutina että pakkosyöttö ei toimi ja pienellä rimalla kampesin sen pysymään pohjassa (ohjekirjan mukaan näin ei nimenomaan saa tehdä). Sen jälkeen lähti parin sekunnin startilla käymään. Aika kolinaa se kyllä on kun kylmästä raakana sysätään käymään.

Liikkeelle lähdettiin perjantain kolmen maissa iltapäivällä. Pakkasta oli nytkin 15 astetta, mutta hain edellisenä päivänä pienen säteilylämmittimen ja pidin sitä pari tuntia öljypohjan alla. Se auttoi selkeästi. Lisäksi virittelin jatkojohdolla sisätilalämmittimen hyttiin jolloin liikkeelle päästiin lämpimällä autolla. Loimaalta ensin Hämeenlinnaan jossa tauko. Siitä Lammin ja Vääksyn kautta Hartolaan, jossa oltiin Linnahotellissa yötä. Saatiin tolppapaikka ja virittelin öljypohjan lämmittimen ja sisätilalämmittimen paikalleen ja kellolaite asemiin. Aamulla oli pakkasta -14 astetta mutta ei mitään vaikeuksia. Siitä pikkuhillja ajeltiin Kangasniemen Shellille, jossa vartin yli kahdeksan oli jo porukkaa kymmeniä autoja. Aamupala sisään ja vähän kierreltiin katsomassa autoja. Ajettiin kiertoajelu Kangasniemen keskustassa ja tutustuttiin Rotoman Oy:n toimintaan. Sitten Pieksämäelle Moilas Oy:n leipomoon tutustumaan. Päivän lopuksi autot Pieksämäen torille ja itse hotelli Savonsolmuun. Illalla oli hieno savolainen pitopöytä ja parikin eri orkesteria viihdytti kansaa.

Aamulla torille ja autot käymään. Pakkasta oli alle -10 eli ei käynnistysvaikeuksia. Sitten iski tekninen murhe. Parin kilometrin ajon jälkeen huomasin että jarrupaineet alkaa laskea. Puolen kilometrin päästä ne oli jo  niin alhaalla että käsijarru alkoi ottamaan kiinni => eikun parkkiin linja-autopysäkille. Koitin vähän katsella mikä voisi olla ja kaasuttelin, mutta toisen piirin paine ei nouse yli 3 kilon millään. Meillä oli Nenosen poikien numero jos tulisi ongelmia eli soitin sinne ja Nenosen Topi kurvasi vartin päästä paikalle. Eka arvaus oli että on jäässä ja availimme putkistoa ja tenua sisään. Ei auttanut. Kytkimme ison kierreputken pakoputkeen ja yritimme sillä lämmitellä venttiilejä => ei auttanut !  Topi siinä kierteli autoa ja sanoi että takaa kuuluu selkeä ilmavuodon pihinä. Menin katsomaan ja sillä sekunnilla tajusin mikä on vikana. Autossa oli paineilmatoiminen takalauta, mutta jätin sen pois kun tein uuden lavan, johto kuitenkin roikkuu siellä takana tulppaamattomana. Kajuutassa on pieni keinukytkin, jolla ohjataan sähkörelettä, joka ohjaa paineventtiiliä. Keinukytkimeen oli varmaan pakatessa joku osunut ja ilmaa ohjautui tuonne takalaudan avaajan letkuun ja siitä ulos. Siksi kompressori ei jaksanut nostaa painetta kuin 3 kiloon. Keinuvipu ylös ja heti alkoi paineet nousta. Olipa nolo vika. No tunti siinä tuhraantui kunnes päästiin jatkamaan matkaa.

Kauniissa kevätsäässä ensin Vaajakoskelle, jossa kuskin ja apumiehen ravitsemista ja Scanialle sekä polttoainetta että moottoriöljyä lisää. Matkanteko sujui hienosti muuten, mutta lumivalleista valunut sulamisvesi roiskui ikävästi tuulilasille. Toinen tauko Orituvalla ja siitä kotiin yhteen syssyyn. Tekninen pettymys oli myös se, että huolimatta turbon korjauksesta öljyä kuluu edelleen litra satasella. Öljyä ruiskuaa vieläkin imusarjaan eli sitä kautta se häviää. Joko ei turbon korjaus mennyt putkeen tai joku muu ihme vika siinä on.

Kangasniemellä aamun kokoontuminen menossa. Talviset kelit oli.

Pieksämäen torilla parkissa. Huomatkaa asianmukainen linjakilpi ;)