Nyt ollaan niin pitkällä että on päästy jo hieman testaamaan.

Kaikki putket kiinni ja öljyä säiliöön. Pumppu pyörimään => ei tapahtunut mitään. Öljyä lisää, ei vieläkään. Pienen tutkimisen jälkeen totesin että peijakas pumppu pyörii väärin päin. En sitä aikanaan sen kummemmin ajatellut ja kytkin imu- ja paineputket samalla tavalla kuin oli Sisussa olleet. Scaniassa lisälaitteen kardaani pyöriikin myötäpäivään. Sitten mietittiin että voiko vain vaihtaa laipat keskenään. Soitto asiantuntijalle joka kertoi että yleensä pitää sisuskaluissa jotain vaihtaa. Avattiin pumppu ja siitä sitten selvisikin että tässä pumpussa ei tarvitse tehdä mitään muutoksia, muuta kuin vaihtaa vain imu / paine -laipat keskenään. Pumppu takaisin ja putket kiinni. Nyt alkoi tapahtua. Varovasti hieman kippiä ylös ja zoomailua vuotaako liitokset yms. Sitten ajattelin laskea alas ja lisätä öljyä. Vivulla lasku päälle. Takaa kuului aika rusahdus ja öljyä pitkin hallin lattiaa ja veljen traktoria: yläkelkan sylinterin toinen kumiletku murtunut rikki. Öljyä lattialla varmaan 10 litraa !!!!

Putken tukemista sen verran että sain laskettua kuorman alas ilman pumppua. Öljytuhojen siivoilua ja rikki mennyt putki irti. Tämä oli juurikin se putki, jonka kuori oli murtunut aika pahasti. Niinpä niin, olis pitänyt vaihtaa. 

Hitsailin session lopuksi takapään kiinnityksiä lisää kiinni ja rakentelin etupuskurin alle sitä rekisteri-/sumuvalotelinettä.

 

Pumpun tutkiminen käynnissä. Mitään ei tarvinnut sisäkaluille tehdä.

 

Kävin paluumatkalla ostamassa uuden putken, 50 egee. Jälkiviisaana voi todeta että olisi pitänyt uusia kaikki silloin kun laite oli purettuna. 

Nyt laite ainakin todistetusti toimii. Tosin en siinä hässäkässä huomannut testata itse vaihtolavan nostomoottoria. Uusi letku kiinni ja testaus jatkukoon. 

Selvittelin muuten laitteen vuosimallia Multiliftin kanssa. Sain vanhan ohjekirjan kopion ja sen mukaan laite on tyyppiä AOA 760. Kysyin sitten Multiliftilt milloin tätä mallia on tehty. Vastaus oli että ko. tyyppinimi on ollut käytössä n. 1960 - 1975. Sen jälkeen tyyppinimeksi tuli CL-16. Selkeästi siis museoainesta :)