Minulla on koko ikäni ajan ollut vain yksi kunnollinen harrastus ja se on moottoripyöräily.

 Olen eräänläinen elämäntapamotoristi eli ajan kesäisin kaikki mahdolliset esim. työajot moottoripyörällä. Kesässä tulee ajettua n. 10.000 - 15.000 kilometriä riippuen vähän tuleeko tehdyksi yksi pidempi reissu vai ei. Aloitin varsinaisen "valtion tiellä" ajamisen vuonna 1975 ja vain yksi vuosi (1982) on jäänyt kokonaan väliin. Kaikkiaan on kilometrit lähestyy 400.000 ja alla on nyt kahdeksas pyörä. Ajelen enimmäkseen yksin ja sen tuntuu olevan tärkeä rentoutumisen muoto. Ajotapani on nykyään suhteellisen rauhallinen, mutta jostain kumman syystä sellainen pieni ylinopeus tuntuu kuuluvan asiaan. Olin pitkään ns. kyykkypyöräfani vaikka ajankin miltei ainoastaan matka-ajoa, mutta 2006 vihdoin annoin ranteilleni periksi ja ostin "oikean" matkapyörän. Kaatunut olen muutaman kerran, mutta aina onneksi hyvin pienestä vauhdista ja vauriot ovat olleet lähinnä henkisellä puolella.

Kipinä syttyy

Olen usein miettinyt, mistä minun moottoripyöräharrastukseni on oikein peräisin. Onko se verenperintöä vai olosuhteiden aiheuttamaa vai mitä ? Kun kevään ensimmäiset aurinkoiset ilmat yllättää, mikä saa kädet hikoamaan ja yöt muuttumaan levottomiksi ? Mikä saa vanhemman miehen lähtemään aamupakkkasella töihin yli 100 km matkan moottoripyörällä kun tarjolla olisi myös lämmin autokyyti? Mikä saa ajamaan parissa päivässä yli 2500 km Ranskasta kotiin peräpukamat puuduksissa vaikka saman homman olisi voinut tehdä lentäen muutamassa tunnissa ? Ensimmäinen selkeä syy kiinnostukseeni moottoripyöriin oli pappani Urpo. Hänellä ei ollut ikinä omaa autoa, mutta hänellä oli 50-luvulla hankittu vanha venäläinen moottoripyörä. Sen merkki oli IC, kuutiota 350 ja väriltään sellainen armeijanvärinen vaalean vihreä. Muistan kuinka Jukan kanssa katselimme ihastuneina ikkunasta, kun pappa ekaa kertaa aina keväällä kaartoi pihaan. Ajoasuna oli kurahousut, kuratakki, nahkainen lentäjänlakki, visiirinä sellainen vanhanajan ”tratti” ja pitkävartiset ajokäsineet. Jotenkin iski alintajuntaan, että moottoripyörällä ajavat on "eri miehiä". Tuo on se "juttu", jota minäkin haluan isona tehdä. Toinen syypää on ehkä serkkuni Niirasen VP. Hän osti Hondan CB350:n -75 keväällä ja innosti minua kovin liittymään joukkoon. Ensimmäinen kosketuksen kaksipyöräiseen moottorilla liikkuvaan kulkuneuvoon sain joskus 60-luvun lopulla, kun veljeni Jukka sai ensimmäisen mopon. Se oli sellainen musta takasiipinen ja merkiltään Helkama. Ensimmäisen oman mopon sain vuonna –70. Muistan vielä hyvin syynkin siihen. Siihen aikaan pyrittiin vielä erikseen yhteiskouluun ja isä oli luvannut minulle mopon, jos saan sisäänpääsykokeissa hyvän pistemäärän. Kokeet meni hyvin ja sain palkintona oman mopon, merkki oli taaskin Helkama. Se ostettiin Saarenpään Taunolta Loimaalta. Hänellä oli siihen aikaan aina myytävänä vanhoja mopoja.

Peltoajoa

Olen kotoisin maaseudulta ja meidän kylällä oli peltoteitä kymmeniä kilometrejä, josta johtuen meillä oli hyvät mahdollisuudet ajella erilaisilla vehkeillä jo paljon ennen varsinaisen ajokortin saantia. Pappa oli antanut vanhan IC:nsä meille "rikottavaksi" niinkuin joku irvileuka asian ilmaisi. Samana kesänä -71 Uudentalon Saulilla oli samanlainen. Jukka ja Sauli ajeli niillä taas yhtenä iltana pihan ja tienpään väliä, kunnes ajoivat päinyhteen Mattilan Aunen kurvissa. Saulin IC:stä meni etutelarit väärään ja pappan IC:stä oikea pakoputki lyttyyn. Onneksi ei tapahtunut mitään henkilövahinkoja, kypärä kun oli aika tuntematon käsite siihen aikaan. Sauli manasi koko tapahtumaa aikansa ja halusi sen jälkeen myydä koko pyörän. Me keräsimme Jukan kanssa kaikki irtonaiset rahamme kokoon ja ellen paljon väärin muista, maksoimme pyörästä 35 silloista markkaa. Vääntelimme etutelarit vähän suorempaan ja eikun ajamaan. Tämä Saulin vanha IC oli aikoinaan porattu ja oli vähän terävämmässä kunnossa kuin pappan IC. Tämä pyörä oli ensimmäinen varsinainen moottoripyörä, jolla olen ajanut. Elettiin vuotta 1971 ja olin itse 12 v. vanha. Sinä kesänä näillä IC:llä ajeltiin aika paljon, tosin enimmäkseen Jukka oli puikoissa. En millään jaksa muistaa mitä niille lopulta tapahtui, mutta seuraavana kesänä niillä ei ainakaan enää ajettu. Jälkeenpäin on harmittanut varsinkin sen pappan IC:n tuhoutuminen. Se olisi nyt ihana muisto omasta isoisästä ja prätkäharrastuksen alkamisesta.
Pari vuotta oli hiljaisempaa kunnes taas alkoi tapahtua. Naapurin poika ja lapsuuteni paras kaveri Haverin Jouni oli ostanut kesän –73 lopulla vanhan kakspuolikkaan Jawan. Sen omistaja oli ollut tuttu mies meidän kulmilla eli Hulmilla renkinä toiminut Prusin Manne. Manne siirtyi vanhemmiten mopon käyttöön ja myi nuorena hankkimansa moottoripyörän pois. Tämä oli muutenkin aika tyypillinen kuvio siihen aikaan: 50-luvulla pyörän hankkineet vanhemmat miehet myi niitä pois nuorille pojan koltiaisille, jotka ajoivat niillä yhden kesän. Huomattavaa on vielä se, että olimme nuoria, selkeästi alle 16 v. eli ei meillä mitään ajokorttia ollut. Ajeltiin vain peltoteillä ja joskus pimeän tullen ehkä vähän valtion teilläkin. Jouni ajeli sillä syksyn pimeillä, muistaakseni kävivät Kanteenmaassa tansseissakin Haverin Vesan kanssa. Takatarakalla oli hirveän iso traktorin akku köydellä kiinni. Jawa kun ei oikein ladannut kunnolla, piti olla virtaa tarpeeksi matkaa varten mukana. Ostin Jawan Jounilta kesällä –74, kun hän osti samaan aikaan Lehdon Erkiltä vanhan 250 Pannonian. Rahat olivat rippilahjana saatuja. Käytin muuten kaikki muutkin rippilahjana saamani rahat kalustohankintoihin, ostin mm. ensimmäisen hitsauskoneen meille kotiin. Laittelin Jawaa kesän mittaan hieman siistimpään kuntoon ja yritin korjata sähkövehkeitä. En kuitenkaan milloinkaan saanut niitä oikein kunnolla pelaamaan ja Jawa oli todella huono lähtemään käyntiin. Jonkin verran sillä tuli kuitenkin ajeltua ja muistan ainakin käyneeni sillä töissä tädin luona Kojon kylässä peltoteitä pitkin.

Virallinen ajo alkaa

Varsinainen ajajaurani valtiontiellä alkoi heti keväällä -75 kun täysin 16 vuotta ja oli mahdollisuus kevytmoottoripyörän ajokorttiin. Tästä eteenpäin jutut löytyy ylhäällä olevien nappien alta per pyörä.