Jäi maanantaina vähän kesken huoltohommat ja tänään helatorstain kunniaksi jatkettiin. Ensin tarkastin vaihteiston öljyn pinnan. Öljytulppa on isolla 19 mm kuusiokololla eikä sellaista tietenkään ollut valmiina. Hitsasin kaksi 19 mm mutteria päittäin => siinä sopiva työkalu. Edelleen oli aika piukassa ja piti hakea vajaan metrin jatkovarsi ennenkuin aukesi. Öljyssä oli ihme vaahtoa pinnalla ja pari litraa piti lisätä ennenkuin oli oikeassa korkeudessa. Pitää jossain vaiheessa vaihtaa kokonaan uudet.

Seuraavaksi perän öljyt. Öljykorkki näytti olevan piukassa ja sitä oli joku jossain vaiheessa moukaroinut meisselillä suvuilta (ollut varmaan joskus tosi piukassa). Annoin vähän vasaralla herättelyä ja puolen metrin jatkovarrella lähti lopulta aika helposti. Propu on hankalassa paikassa akselin takapuolella missä on jarrusysteemit. Piti tehdä vesijohtoletkusta ja litran muovipullosta "trattisysteemi" jolla sai öljyä lisättyä. Tänne meni öljyä 6 litraa. Perä on ajettu joskus kiveen ja hitsattu => tuntuu huokuvan öljyä hieman läpi koska on tumma.

Sitten asensin puskurin päihin ns. kulmaköpit. Nyt näkee mistä kulma kiertää.

Viimeinen tämän päivän hommista oli taka-akselin vanteiden säätö. Joku on laittanut vanteet paikalleen niin että takamaisen renkaan ilmaventtiiliin ei pääse käsiksi => aukkojen pitää olla kohdakkain. Yritin muttereita auki jo syksyllä mutta olivat ihan julmetun piukassa, metrin jatkovarrella ei lähtenyt. Ostin talvella ns. momentinkertojan ja se on peli se. Paukkuna vain kuului kun mutterit aukeni. Loppu akkukäyttöisellä mutterinvääntimellä. Etumainen vanne irti, kierrätys pari pulttia eteenpäin ja takaisin. Opin yhden uuden asiakin tänään: pultin jenkoihin pitää laittaa tervaa, pelkkä vaseliini kuulemma ei pysy niin hyvin vaan kuivuu pois. Mukava tuoksu ainakin tuli ;). Eniten hommaa haittasi se, että mutterit oli syksyn maalauksen jäjiltä paksussa maalissa:  hylsy piti lyödä vasaralla pohjaan ja sen jälkeen sitä ei millään meinannut saada irti. Nyt kun oli venttiilinaukot kohdillaan, tarkastin kaikkien renkaiden paineet ja säädin 6 kiloon.

Sca_pera_oljy

Peräöljyn vaihtotarvikkeet: etualalla 19 mm kuusiokoloavain ja taka-alalla "tratti"

 

Sca_renkaan_vaihto

Vanteen siirto menossa. Renkaan edessä musta mötti on se momentinkertoja, todella hyvä työkalu. 70-kertainen vääntömomentti. Oikeeseen päähän hylsy ja vasempaan päähän veivi. Oikeassa päässä näkyy "varsi", joka laitetaan nojaamaan joko viereiseen mutteriin tai napaan jolloin sitä ei sen enempää tarvitse tukea, veivailee vain.Kiristää sillä ei oikein voi koska momenttiin ei ole mitään tuntoa.