Aihio on edelleen minusta hyvä, vaikka nyt purkaessa vanhasta autosta tietysti kaikenlaista paljastuu. Auto on kuitenkin 36v vanha vaikka onkin seisonut viimeiset 16 vuotta. Ruostetta on ja kaikki on pirun piukassa. Nostettiin vaihtolavalaite pois ja tarkoitus nyt ensin saattaa runko siihen kuntoon että voi viedä maalarille. Hyttiä ja moottoria sitten vaiheessa kaksi. 

Eniten mätää on löytynyt siitä akkuteline/painesäiliö -hässäkästä. Se on tosi otollinen ruosteelle: sokkeloinen, ei pääse pesemään, kuitenkin etupyörän takana joka heittää kuraa sisään koko ajan. On hieman haastetta kun auto pitää viedä ajamalla maalarille eli painesäiliöt ei voi olla irrallaan. Irroitin säiliöt pois ja puhallan/maalautan ne erikseen => takaisin paikalleen jo ennen runkon puhallusta/maalausta. Säiliöiden irroitus oli suht helppo homma: tässä on muoviputket jolloin putkien mutterit aukeaa helpolla ja helmet on messinki eli irtoaa myös helposti. Säiliöiden kiinnistyspannat on kaikki ihan finaalissa, osa jo tippunut poiskin. 

Hydraulipumppu on kiinni moottorissa ja "käy" siis koko ajan, vain "vapaalle" asetus kytkimestä. Sen vuoksi piti kytkeä imu ja paineputki keskenään yhteen ja täyttää öljyllä => öljy pääsee kiertämään ja pumppu ei käy kuivana kun poistin öljysäiliön. 

Olen urakalla "puhdistanut" runkoa eli kaikki helpolla lähtevä irti. Pultit on kyllä tiukassa: suurin osa on katkennut tai joutunut katkaisemaan/halkaisemaan kulmurilla. Tuleepahan laitettua uudet pultit. Paineilmajärjestelmä on jo pykälää monimutkaisempi kuin 110/141. Akkukotelon vieressä oleva venttiili/putki -hässäkkä on jäätävä. Puskuria tällä hetkellä irrottelen, pultit on siinäkin piukassa ja ahdas paikka, pultin kanta on vielä torx. Puskurin materiaali on yllättävän ohutta ja saanut osumaa sinne sun tänne => saakohan enää kalua vai pitääkö lähteä etsimään parempaa. 

 

 Oikean puolen astinlaudat ja pissapojannestesäiliö irroitettu. Kuvassa näkyy hyvin etulokasuojan iso vaurio. Ilmanpuhdistajan pöntto näytti ensin hyvältä, mutta alareuna paljastui yllättävän pehmeäksi. Alareunaan joutuu koko matkan tekemään 5 cm uutta peltiä (jollei löydä jostain parempaa aihiota).

 

Paineilmajohtoja ja venttiileitä piisaa. Oikealla hydrauliöljysäiliön kiinnitysjalat. 

 

Paineilmasäiliö- / akku-teline purettuna. Näyttää pahemmalta mitä on. Oikealla näkyvä välipelti on ainoa, jota pitää hitsaamalla korjata takareunastaa. Muu vaatii vain puhallusta ja maalia. 

Akkukotelo on kärsinyt ruosteesta. Tähän jo hitsailin uuden etureunan ja muutaman paikkoheiton => puhallukseen ja maalaukseen. 

 

Runkosta yritän ottaa mahdollisimman paljon pois, jotta helpompi maalata. Takavalokonsolit on jämerät ja sen verran lujasti kiinni että saavat olla paikallaan. Päätylaput hitsasin niihin suojelemaan takalamppuja. Sisärunko on 98 % ehjä, mikä on iso juttu. Samoin hytti on lähes täysin ehjä.