Ensimmäinen pyöräni eli kevarilla aloitettiin. Kiinnostus moottoripyöriin pysyi kovana koko -70 luvun alun. Vuonna –74 kateellisena koulussa seurasin, kun Anttilan Hannu ja Pesson Matti kävivät kevareilla koulua. Hannulla oli Erelän Markun vanha Yamaha ja Pesson Matilla kullanvärinen Honda. Silloin kypsyi päätös, että tuollainen on ensi kesänä saatava, maksoi mitä maksoi. Tähän liittyen otin vastaan talvella puiden telausurakan. Meillä oli kotona kaadettu metsää ja tarjouduin itse telaamaan puut metsästä traktorilla tien varteen. Työ oli raskasta ja hankalaa ja jäi lopulta myös hieman kesken. Pyörä piti kuitenkin saada. Lisäkipinää antoi vielä se, että serkkuni Niirasen Veli-Pekka eli tuttavallisemmin VP oli ostanut aikaisin keväällä ekan pyöränsä, Hondan CB350:n. Omat rahani eivät olisi mihinkään järkevään pyörään riittäneet, mutta silloin äitini teki suuren uhrauksen. Veimme peräkärrykuorman kauroja Heinosen sikalaan ja saaduilla rahoilla saatiin käteismaksuosuus aikaiseksi. Seurasin lehdestä myynnissä olevia pyöriä ja yhtenä iltapäivänä lähdin sitten Loimaalle linja-autolla katsomaan kahta pyörää. Tässä kohtaa muuten alkaa minun ihmeellinen uskollisuuteni Honda merkkiä kohtaan. En edes pahemmin vilkaissut muita merkkejä vaan Honda sen piti olla. Kävin ensin katsomassa Hankkijalla Retulaisen pojan pyörää. Se oli metallinhohtovihreä Honda CB125 ja aika siisti pyörä, mutta kaaduttu oikealle kyljelle.  Oikeanpuoleinen mittari oli Plastic Paddingilla korjattu ja kahvat väärässä. Hintaa oli kuitenkin yli 3.000 silloista markkaa. Toinen pyörä oli Mellilän Autokeskuksessa, joka oli siihen aikaan iso liike ja pyöriä muutama kymmenen myynnissä. Siellä oli samanlainen Honda CB125, mutta punainen väriltään ja hinta 3.100 markkaa. Kaaduttu tämäkin, mutta näkyviä vikoja vain etujarrukahvan päästä puuttuva pallo. Äidin kanssa oli sovittu, että Niirasen VP tulee koeajamaan ja auttamaan pyörän valinnassa. VP ajoi molempia ja sanoi sen vihreän olevan ihan ”tussu” ? päätimme ostaa punaisen. Tässä välissä jossain kävin kirjallisissa kokeissa ja sain ajoharjoitteluluvan. Seuraavana perjantaina ajoimme sitten koulun jälkeen äidin kanssa Loimaalle pyörää hakemaan. Samalla reissulla muistaakseni ostimme kypärän ja hanskat. Samana vuonna astui voimaan ensimmäistä kertaa kypäräpakko, joten asianamukaiset varusteet oli oltava. Pyörästä tehtiin osamaksusopimus ja äiti maksoi käteismaksun, joka oli 1.100 markkaa. Kauppaa oli tekemässä Saarennon Urpo, Loimaalla varsin tuttu autokauppias. Varusteet päälle ja ajamaan pyörää kotiin. Pesson Matti oli mielenkiinnosta mukana ja ajeli minun perässä kotiin päin. Matkalta on jäänyt mieleen se, että jo noin viiden kilometrin ajon jälkeen moottori hyytyi. Mieleen hiipi ajatus, että ei kai vain heti mennyt moottorissä jokin rikki. Perässä ajanut Matti kuitenkin arvasi missä vika ja tuli kääntämään hanan varatankille. Ja taas mentiin.
Tämä minun ensimmäinen, viralliseen maantieajoon kelpaava pyöräni oli siis Honda CB125, vuosimallia –73. Siinä oli nelitahtinen ja kaksisylinterinen moottori. Pyörä oli varustettu kaikilla sen ajan herkuilla, oli sähköstartti, vilkut, kierroslukumittari ym. hienoa. Se oli aika tehoton peli, hevosvoimia taisi olla n. 18 ja huippunopeutta vähän yli sata. Kovin pitkiä reissuja ei näillä peleillä siihen aikaan tehty. Pääasiassa kävimme Loimaalla ja tutuiksi tulivat myös Virttaa, Oripää ja Vampula. Yksi suosittu paikka oli Särkän tanssilava, jossa käytiin harva se viikonloppu. Olin sinä kesänä ensimmäistä kertaa töissä kodin ulkopuolella, Jokisen Ahdin salaojaporukassa. Työ oli sen verran raskasta, että viikolla ei paljon aikaa ajeluun ollut. Enimmäkseen ajeltiin viikonloppuisin. Meidän kylällä oli kolmella kaverilla kevarit siihen aikaan ja sillä porukalla usein ajeltiin. Haverin Jounilla oli samanlainen Honda CB125 ja Haverin Vesalla Suzuki T125. Loimaan seudun muut moottoripyöräilijät tulivat myös tuohon aikaan tutuiksi. Uudentalon Jussilla oli Honda CB450, Saarisen Seppolla samanlainen, Pesson Erkillä Honda CB500, Suvitien Pekalla samanlainen. Tunsin myös Savosen Tapion. Tällä pyörällä tein myös ensimmäisen kunnon ”mulkin”. Pyörän takajarru sohlasi ja tahtoi jäädä päälle. Jarruttelin sen vuoksi aika paljon etujarrulla. Tultiin yhtenä iltana VP:n kanssa Alastaron keskustasta kotiin päin ja Kosken risteyksessä jarrutin taas etujarrulla. Siinä oli siihen aikaan vielä soratie ja ennenkuin ehdin sanoa ai, keula meni alta ja minä turvallani maassa. VP huomasi tapahtuneen ja tuli nostamaan pyörän pois päältä.Vauhti oli kuitenkin hiljainen ja selvisin pelkillä naarmuilla niinkuin pyöräkin. Henkinen puoli sai kyllä paljon pahemman kolauksen.Syksyä kohti tultaessa moottori alkoi todella hyytyä ja oli jo käyntiinlähtövaikeuksia. Minulla alkoi lukionkäynti Punkalaitumella 20 kilometrin päässä ja matkaa oli tarkoitus tehdä kevarilla. Moottori oli pakko korjata. Pyörä vietiin Mäkisen Väiskille Sikilään ja hän purki sen. Sylinterit lähetettiin porattavaksi ja moottori kasattiin uudelleen. Sen jälkeen siitä tulikin paljon virkeämpi peli.
Tämän pyörätouhun takia olin paljon tekemisissä Niirasen VP:n kanssa. Koko seuraavan talven värkkäsimme pyöriä Niirasella. Minunkin pyörästä otettiin moottori irti ja mm. hiottiin kansi ja venttiilit. Keväällä pyörä oli taas iskussa, kun koulunkäynti Punkalaitumelle oli kelien puolesta mahdollista. Toisesta kesästä ei ole jäänyt mitään erikoisempaa mieleen. Loimaalla käytiin toria kiertämässä ja Särkässä. Mielessä oli jo seuraava vuosi ja mahdollisuus ajaa suurempaa pyörää. Samana kesänä sattui ikävä tapaus, kun Suvitien Pekka kuoli ajettuaan suoraan kurvia oikovan auton nokkaan Alastaron Auvaisissa. Syksyllä pyörä vain lykättiin talliin. Seuraavana keväänä myin sen osina pois, mm. Rinteen Pertti kävi hakemassa keulan ja muita osia kolaroituun pyöräänsä. Kaikenkaikkiaan ajoin tällä pyörällä ehkä noin 15.000 km.