Ja sitten takaisin V-moottoriin.
Kaverini Seppo osti 2004 syksyllä Hondan Pan Europeanin, Bemariin kyrpiinnyttyään . Koeajoin sitä keväällä 2005, mutta en silloin vielä niin paljon innostunut. Oli pappamallin tuntuinen, tehoa tuntui puuttuvan ja ainakin kahta päälle vähän huojui. Kesän aikana kuitenkin reissua tehdessä alkoi yhä enemmän mietityttää että kyllä pitäisi olla leppoisampi ajoasento, kunnon tuulisuoja ja kardaaniveto. Syksyllä Laatuautoon tuli vaihdossa uudenkarhea peli ja otin sen pariksi päiväksi koekäyttöön. Kävin töissä Hämeenlinnassa ja toisena päivänä pidemmän lenkin pienillä ja mutkikkailla teillä. Nyt alkoi tuntua että tällaisen voisi ostaa. Erittäin kevyt ajettava, hyvä ajoasento ja tehoakin löytyy kun vedättää hieman pidemmälle. Ainoa pitkä miinus oli aikamoinen kypärämelu. Netissä käyttäjien kokemuksia lukiessa aika monella oli samat ongelmat, mutta lääkkeitä löytyy säätöjen ja suuremman plexin muodossa. Ei ollut rahaa ja muutenkaan rohkeutta ostaa vielä syksyllä, mutta vuodenvaihteen jälkeen olin kypsä tekemään päätöksen ja kävin vaihtamassa Blackbirdin tuohon pyörään. Ensimmäistä kertaa ajajaurallani ostin pyörän, jossa on vähemmän tehoa kuin aikaisemmin. Kai sekin kertoo että vanhaksi tässä ollaan tulossa. Kuutiot kuitenkin suureni edelleen eli aina olen ostanut vähintään yhtäsuuren kuin aiemmin. Tilasin kevään kuluessa setin kamoja suoraan USA:sta. katso toisaalta löytyvä artikkeli niistä. Kilometreja tuli ekana kesänä 2006 normaalia enemmän, karvan yli 25.000 km. Käytiin porukalla Venetsiassa ja ajoin SS2000 Finland rautaperseajon ==> niistä tuli pelkästään yli 10.000 km. Pyörä on selkeästi matkapyörä kun vertaa tuplaäksään. Plexin takana hyvä tuulensuoja, sopivan pysty ajoasento ja huoleton kardaaniveto. Hieman olen pettynyt siihen, että se on herkkä puuskittaiselle sivutuulelle ja samoin hieman nopeampi ajo ( > 130) tuntuu jotenkin väkinäiseltä, ilmeisesti suuren ilmanvastuksen takia. Kesän aikana kyllä huomasin, että Hondan alkuperäinen taka-boxi on ehkä suurin syy tuohon tuuliherkkyyteen. Ajoin rautaperseen ilman takalaukkua ja oli ihan kuin toinen pyörä ajaa. Keskikulutus on ollut siinä 5.5 L/100. Nopeuden nosto lisää kulutusta selvästi. 90 körötellessä pääsee alle viiden litran, mutta kun ajelee 120 kulutus nousee kuuden tienoille.
2007 alkoi taas lisävarusteita tilaamalla USA:sta. Louisilta tilasin tulpat, jarrupalat ja renkaiden tasapainoituslaitteen painoineen. Renkaita on tulossa kimppaostolla Saksasta (Michelin Pilot Road). Kevät huollon tein itse, ainoastaan venttiilit jäi säätämättä. Ajo alkoi todella aikaisin, kiitos Pohjolan uuden jatkuvan vakuutuksen ja aikaisen kevään: eka lenkki jo 25.3 ja lämmintä oli +15. Työmatkaa aika paljon heti toukokuussa ja loppukuusta ajettiin SS3000Baltic rautaperseajo (5000 km kolmessa päivässä Itämeren ympäri). Heinäkuun alussa kimppajona SS1600K ensin Utsjoelle ja paluumatkalla SS2000K. Heinäkuun puolivälissä oli jo 20.000 ajettuna. Nyt alkaa olla matkapyörän ”asetukset” kohdallaan kun on satula, plexi ja stongan korotus => voi ajaa vaikka 500 km putkeen. Ainoa edelleen hieman närästävä juttu on yksin ajaessa takaboxin kanssa ilmenevä hermostunut käytös tuulisella ilmalla. Lomalla pikkukiertelyä eli Härkätie ja Saariston rengastie. Pilot Roadit kestää hyvin kun pitää hieman ylipainetta: etusella 20.000 ja takasella 17.000 => vielä menee varmaan 3-4 tuhatta. Elokuussa ajoin vielä BB1500Finland ajon. Jatkuvan vakuutuksen ansiosta ajelin vielä lokakuussakin töissä, mm. 24.10. Kilometrejä tuli yli 29.000 km.
2008 alkoi pelkällä renkaan vaihdolla eli nyt ei mitään uutta ostettu. Isomman huollon tein itse eli eteen uudet jarrupalat, perän öljyt ja tarkistin myös kardaanin etupään boorien rasvauksen (oli muuten ihan OK 70.000 km kohdalla). Paljon tuli kilometrejä jo huhtikuussa ja todellinen "ruosteenpoisto" tehtiin vapun jälkeisenä viikonloppuna ajamalla SS2500K Gold reitillä Tukholma - Hannover - Tukholma. Kesäkuu meni työmatkoja ajellessa ja heinäökuun alussa kesän toinen rautaperse eli ajettiin kimppa-ajona BB2500K (Turku - HKI - Kolari - Tukholma). Heinäkuun lopulla tehtiin 3 päivän reissu luovutettuun Karjalaan (Viipuri-Äyräpää-Käkisalmi-Kurkijoki-Sortavala-Värtsilä). Niille teille ei Pannari oikein sopinut, Sepon Gessu oli siellä elementissään. Syyskuussa tein vielä työreissun Saksaan ja ajoin samalla mennen tullen rautaperseet. Takaisin tullessa Kokkolan kohdalla sain ylinopeussakot: 112 satasen alueella => 75e pikavoitto. Kauden lopuksi pyörä oli taas Kunun Pyörässä venttiilien tarkastuksessa ja vaihdettiin jäähdytysnesteet. Talvikorjuun vietäessä oli mittarissa vähän yli 93 tkm eli 28 tkm tuli tänäkin vuonna. Alla oli tämän kesän Michelinin uudet Pilot Road 2:t. Erittäin hyvät renkaat ja tuntuu kestävän kuin tauti: etusella ajettu 26 tkm ja vielä hyvin pintaa.
2009 alkoi taas ruosteenpoistolla rautaperseajon merkeissä, ajettiin vappuna BB3000 Gold eli 48 tunnissa vajaa 5.000 km. Kesäkuussa ajoin SS5000 ali yli 8.000 km viidessä päivässä. Työajoa ja yksi SS1000 heinäkuussa. Sitten vielä elokuun lopulla SS3000. Nyt on mittarissa 123 tkm eli kesän aikana tuli 30.000 km. Etupyörän laakerit vaihdoin kesällä, mutta ei niissä loppujen lopuksi mitään vikaa ollut. Muuten ei mitään tekniikkamurheita. Syksyllä oli Kunun Pyörässä venttiilinvälysten tarkastuksessa => ei vieläkään säädettävää. Tämä kesä ajettiin Michelin Pilot Road 2:lla ja on hyvät kumit. Etupään kumilla nyt takana > 30.000 ja vieläkin hyvin pintaa. Takakiekolla ajoin 19.000. Ainoa tekninen vika tällä hetkellä on se, että takajousen jäykkyyden säätö on jumissa. Täytyy repiä talven aikana irti ja katsoa saako sen toimimaan vai pitäisikö ostaa uusi.
Tätä kirjoitaessa on vuosi 2018. Pannari edelleen ajossa, tosin tänä vuonna en ajanut metriäkään. Kilometrejä on kuitenkin tullut vuosien saatossa niin että nyt on 208 000 km. Tein pyörällä mm. unohtumattoman reissun Vladivostokiin ja takaisin (löytyy tarinat osiosta). Hyvin on kestänyt. Moottorille ei ole tehty mitään. Jousitus on taakse vaihdettu Venäjän reissun takia. Takajarrun kanssa on ollut murhetta. Jumittaa tosi herkästi, usein saa olla herkistelemättä. Nyt tosin kuulin Saarikon Mikolta ehkä syyn tähän: on Dual Brake eli etujarrulla jarruttaessa siellä on edessä sellainen jutska, joka antaa painetta myös takajarrulle ==> tuo etupään systeemi jos alkaa jumittaa niin jää paine päälle taakse ja jarrut kuumenee. Toissavuonna IBA ajossa minulla kuumeni niin että alkoi palamaan (mulla on nyt levy kokonaan pois ja palojen välissä laattarauta :) ). Tarkoitus viedä 2019 keväällä huoltoon niin laitetaan nuo jarrut kuntoon ja tarkistetaan venttiilinväluket (kertaakaan ei ole säädetty vielä).