• Honda ST 1300 Pan European

  • Mercedes-Benz GLC 250d

  • Scania LBS 141

  • Scania T 142

  • Genealogia

Pitkästä aikaa kirjoitellaan tällekin puolelle. Ei ole tullut oikein muuta tehtyä kuin ajettua tällä torpedolla. Alusta asti on kompressori vuotanut öljyä paineilmaverkostoon ja aika paljonkin. 500 km lenkillä tuli ekaan säiliöön n. litra. Öljyä sitten "pursuaa" ulos mm. käsijarrun venttiilistä, lasinpyyhkijän moottorin hukkaputkesta ja taka-akselin poistoventtiileistä. Olen miettinyt remonttia jo pitkään. Kysyin hintaa Huittisten Scanialta ja kaveri totesi että päivä menee eli 800 euroa, ja osista on vaikea sanoa mitään. Yleensä kuulemma riittää rengastus ja ehkä venttiileille jotain. Kyrossä oli männenrengassarja tarjolla. Siispä äitienpäivän kunniaksi päätin itse kääriä hihat.

Sen irroitus joka meni jotensakin näin:

  • jäähdytysnesteet  pois
  • paineilman iso paineputki irti
  • jäähdytysveden sisääntulo vesipumpulta irti
  • paineensäädinyksikkö irti (jotta sai tilaa)
  • jäähdytysveden poistoletku irti
  • painevoiteluputki irti
  • kolme mutteria irti ==> sylissä on !
    • ison jäähdytysputken "sisällä" on juuri sen verran tilaa että mahtuu pinnapulteista irti

Purin ensin kannen pois: tuli jouset ja lautaset näkyville. Heti jo tästä näki että öljyä oli runsaasti männän päällä. Toisaalta sylinterit oli ihan iskemättömän näköiset, ei mitään olkaa eikä naarmuja. Sitten sylinteriryhmä pois. Heti pisti silmään että on 5 männänrengasta, mutta ei yhtään öljyrengasta ?  Onkos tää joku viritys. Tässä on varmaanin syy että öljyä niin runsaasti tuli läpi ?  Soitto Telipalkkiin Kyröön ja hain männänrengassarjan. En tyhmä avannut pakettia ja vasta kotona totesin että eivät sovi ollenkaan: sarjassa oli erikseen öljyrengas ja varsinaiset renkaat oli 0.5 mm kapeammat. Näistä ei ole mitään apua. 

Soitto "Yliskulman Scanialle" ja Tarmo sanoi että hänellä olisi yksi vanha hyllyssä. Kunnosta ei tietoa. Hain sen lauantai aamuna. Kansi irti: muuten näytti ihan hyvältä mutta venttiilinlautaset oli aika kuluneet ja ilmakammiot palaneen öljyn peitossa. Irroitin sylinteriryhmän koska ajattelin josko nuo uudet renkaat sopisi tähän. Tässä oli kolmas ylhäältä öljyrengas, mutta renkaat ihan eri kokoa. Minkä ihmeen sarja se Telipalkin kaveri myi ? No, renkaat oli ihan OK näköiset niin päätin vaan laittaa läjään uudelleen. Mäntiä ei perhana saa mitenkään alakautta takaisin (ei ole lainkaan seeviä), pakko irroittaa pohjalevy ja sen jälkeen kiertokanget kampiakselista. Sen jälkeen männät sai uppoamaan sylinteriin suht helposti. Kanget kiinni, pohjalevy kiinni. Oman kompuran kansi tuntui paremmalta eli päätin laittaa sen. Puukolla tiivisteen roippeet pois ja tein tiivistepaperista saksilla uuden tiivisteen. Valitsin parhaat venttiililautaset ja jouset. Silikonia tiivisteeseen ja eikun kiinni. Ilmanpuhdistimen vielä tarkistin: se oli aivan tukossa. Vaihdoin senkin omasta koska sen putsasin perin pohjin edellistalvena. Hieman pyörittelin ja tuli jämäkän oloinen ja huokaili ihan oikein. 

Kompura takaisin. Nyt meni aika helposti kun tiesi mitä pitää tehdä. Nesteet takaisin ja käymään. Paineet nousi hyvin, tosin hieman pidemmän käytön jälkeen paineet nousi 9 saakka. Pitänee säätää hieman pienemmälle. Ruiskuttelin tyhjennyshanasta liuotinnestettä siihen ekaan tankkiin ja päästelin pois. Tarkoitus oli saada isoimmat öljyt sieltä pois. Tätä harjoitusta pitänee jatkaa. Paineet tosiaan oli jostain syystä korkeammalla kuin aiemmin vaikka laitoin vanhan säätimen. Opettelin säätelemään sitä maanantaina. Säätöruuvia pitää kiristää jos haluaa paineen laskevan. Keksin hyvän tavan säätää kohdalleen: nostin ensin paineet tasan 8 kiloon, sen jälkeen kiristin ruuvia niin kauan kun alkoin pihinä kuulua => se on siinä !

Tässä oma alkuperäinen purettuna kansi pois, sylinteriryhmä irti

 

Tällaisen sarjan hain Kyröstä, mutta ei sopinut kumpaankaan kompuraan. 

 Tässä koottuna kahdesta kompurasta. 

 

Säästin 700e kun itse tein :).  Saas nähdä loppuiko öljyn tulo. Pitää vielä pestä konehuonettakin. Ihmettelin kun siellä tehostimen kohdalla roikkui aina enemmän ja enemmän öljyä. Nyt hiffasin että se paineensäädin vapaakierrossa puskee ilmaa ulos ja sen mukana öljyä joka sitten tahrii kaiken siinä ympärillään. No, viimeistään VetKun Kuopion keikalla nähdään loppuiko öljyn tulo.