Tämäkin matkakuvaus on tehty vasta vuonna 2003 ja muistikuvat pakoin vähän hataria.

Olin jo vuosia uneksinut Euroopan matkasta. Olin aiemmin ollut vain kerran ulkomailla, vuonna –86 Norjassa.

 Jo aikaisin keväällä aloin suunnitella Euroopan reissua ja yksi kaveri lupasi lähteä mukaan. Juuri ennen lähtöä heinäkuun alussa kaveri meni kuitenkin ”puihin” ja ei lähtenyt. Niin paljon olin matkaa suunnitellut ja odottanut, että päätin lähteä yksin. Eräänä heinäkuun iltana Turusta laivaan ja kohti Tukholmaa. Sieltä seuraavana päivänä Itämeren rantaa Trelleborgiin, jossa olin yötä retkeilymajassa. Illalla kävin valmiiksi satamassa katsomassa aikataulut, hinnat yms. ja valitsin aamun toisen lähdön. Paikallinen retkeilymaja oli aika suosittu ja poprukkaa lappasi pitkin yötä sisään. Pedit oli suuressa jumppasalissa riveissä rinnakkain, joten mitään rauhaa ei ollut. Aamulla aamupala sisään ja satamaan ==>laivalla yli Itä-Saksaan. Ennen satamaan saapumista juttelin saksalaisen pariskunnan kanssa autokannella. He vähän ihmettelivät että olen yksin liikkeellä, mutta toivottelivat hyvää matkaa. Rannassa sai heti tuta, miltä tuntuu saksalaisen täsmällisyyden ja kommunismin yhdistelmä. Papereita kiikutettiin luukulta toiselle ja leimaa lyötiin. Valitsin mainoksen harhauttamana moottoritien sijasta pikkuteitä pitkin ajelun Berliiniä kohti. Se oli väärä valinta. Pikkuteiden varrelta ei nimittäin löytynyt mistään huoltoasemia tai mitään muutakaan järkevää paikkaa. Bensa alkoi loppua ja ei ollut yhtään ko. maan valuuttaa. Viimeisillä tipoilla raahauduin moottoritien varren huoltoasemalle ja sain tankin täyteen. Ajelin sitten Berliiniin ja siitä Dresdeniin. Matkalla oli pikku episodi. Yhden pikkukaupungin jälkeen joku vanha MZ liimautui perään ja yritti ohi. Nostin vähän nopeutta ja ajettelin, että täällä ei sentään ”ämsetit” juhli. Kaverit tuli kuitenkin sitkeästi perässä ja alkoivat viittoilla. Pysähdyin lopulta ja poikien viittoilun syy selvisi: Hondan toinen takavilkku oli epätasaisten teiden seurauksena tärissyt poikki ja roikkui pelkän johdon varassa. Vilkku irti ja reppuun ja matka jatkui. Dresdenissä piti olla yötä, mutta ei ollut oikein mitään järkevään tuntuista paikkaa. Päätin ajaa Tsekkoslovakiaan. Yö jo alkoi hämärtää kun noustiin mutkaista tietä vuoristoon. Rajalla pakolliset valuutanvaihdot ja eteenpäin. Ajoin Prahan esikaupunkeihin, mutta sama ongelma: ei mitään järkevän tuntuista yösijaa. Ajoin matkalla rekkakuskien taukopaikan ohi ja päätin palata sinne. Olisi ainakin vähän turvallisempi paikka yöpyä. Siellä nukuin yötä pelkkä pyyhe päälläni ruohikossa ja heräsin hirveässä ”horkassa” aamulla. Rekkakuskit ryyppäsivät ja rälläsivät koko yön, ei mitään mahdollisuutta nukkua. Aamuauringossa lähdin jatkamaan matkaa Tsekkien läpi. Poikkesin moottoritien varrella olevaan mukavuuslaitokseen ja siellä sisällä oli kirkkaalla punaisella maalilla kirjoitettu "Matti Nykänen was here". Vähän nauratti. Sen verran olin kuitenkin kyrpiintynyt Itä-Euroopan ihanuteen, että päätin koukata välillä länsimaisen sivistyksen puolelle Itävaltaan. Heti ensimmäiseen ruokapaikkaan ja kunnon snitzeli pöytään. Olin Itävallassa yötä lähellä Unkarin rajaa ja jatkoin vasta seuraavana päivänä eteenpäin.  Aamulla rajalla oli aika ruuhkaa ja paperisota melkoinen. Eräs saksalainen autoilija neuvoi paperien kanssa ja kertoi mitä kaikkea pitää olla jos meinaa selvitä rajapisteellä sujuvasti. Ajelin siitä pikku hiljaa kohti Budapestia ja olin sen esikaupungissa yötä pienessä hotellissa. Seuraavana päivänä ajelin Budapestin lävitse ja kävin formularadalla katsomassa. Sen jälkeen jatkoin takaisin alas Balatonin etelärantaa. Olin yötä yksityisessä kodissa bed&breakfast –tyyliin. Erittäin siisti omakotitalo, jossa asui vanha pariskunta ja heidän tytär hoiteli asioita. Jatkoin siitä aamulla kohti Jugoslaviaa. Tie nousi ylösvuoristoon ja oli mutkaista. Melkein joka kurvissa oli jarrutusjäljet, joista joku oli joskus ajanut ulos. Kuorma-autoja oli paljon liikkeellä, varsinkin niitä lisenssillä valmistettuja Raba-MAN:ja. Tulin Ljubjanaan ja jatkoin sieltä pientä pätkää moottoritietä eteläänpäin, tavoitteenani Rijeka, jossa oli moottoripyörien RR-osakilpailu. Se löytyi, mutta rata-alue oli aika autio ja leirintäalue oli vain naruilla rajattu alue nurmikolla. Päätin etsiä yöpymispaikkaa kaupungista. Sieltä löytyi pienimuotoinen hotelli, jonka pitäjä oli aivan kännissä häärivä jugo. Puheesta ei saanut mitään selvää, kaveri höpötti vain ”jugu dinari” ja ”doitse marki”. Huone löytyi ja vähän ajan päästä tuli englantia puhuva tyttökin setvimään papereita. Samassa hotellissa oli pari suomalaista kaveria autolla ja heidän kanssaan olin syömässä yhdessä kuppilassa illalla. Illasta on jäänyt mieleen se, että oli pieni rajumysky ja ihmiset toivat ulkoa sisälle baariin näyttämään rakeita, jotka oli melkein kananmunankokoisia ! Aamulla piti lähteä ajojen harjoituksia seuraamaan, mutta taas olin niin täynnä Itä-Eurooppaa, että päätin lähteä ajamaan länteen. Lähetin muutaman postikortin ja nokka kohti Italiaa. Ajoin nykyisen Slovenian kautta Italiaan ja sieltä Itävaltaan. Ajelin hiljakseen pitkin iltaa ja yritin nähdä sopivaa hotellia. Mitään ei oikein näkynyt ja lopulta illalla poikkesin yhteen pieneen kaupungiin tullessani huoltikselle kysymään sopivaa hotellia. Heillä oli heti yksi hyvä tiedossa ja antoivat ohjeet. Söin hyvän aterian vielä myöhään illalla ja kyllä uni maittoi. Aamulla jatkoin matkaa kohti pohjoista. Matkalla sain ahaa-elämyksen, että käyn vielä uudelleen Itä-Saksassa, kierrän Berliinin kautta Hampuriin.  Tämä mielessä etsin yösijaa läheltä Hannoveria, pieni kaupunki nimeltään Helmstedt. Olin retkeilymajassa yötä, kämppäkaverina oli nuori kaveri jenkeistä. Sieltä aamulla starttasin kohti Berliiniä. Rajalla sai viisumin, jolla voi ajaa Itä-Saksan läpi ns. transit-tietä. Päästyäni Berliinin lähelle päätin ajaa saman tien takaisin lännen puolelle Hampuriin. Päätös oli väärä. Olisi nimittäin pitänyt ajaa Berliiniin ja ottaa sieltä uusi viisumi Hampuriin. Rajalle tullessani ennen Hampuria ekassa tarkastuspaikassa rajavartija sai hirveän kohtauksen, kun minulla oli vain viisumi Berliiniin. Hän sanoi ensin kylmästi, että nyt on ainoa mahdollisuus ajaa takaisin Berliiniin. Sitten soitettiin jollekin toiselle viskaalille ja sain jatkaa matkaa kilometrin pari. Seuraavalla tarkastuspaikalla toinen kaveri haukkui minut samasta asiasta ja ohjasi minut tullitarkastukseen. Siihen aikaan autoilla sai luvan ajaa missä vain Itä-Saksassa, mutta palkintona siitä auto tarkastettiin palattaessa läpikotaisin. Se tarkoitti todella läpikotaisin, penkit pois, oven sisusta pois jne. Jouduin tuohon samaan jonoon ja kauhulla odottelin, mita kaikkea ne pyörästä purkaa. Tällöin tuli vastaan eka järkevä tullimies ja kysýi, että mitä teet tässä jonossa, ei moottoripyörällä saa lupaa ajaa koko Itä-Saksassa. Selitin asian ja kaveri katsoi ympärilleen hieman ja sanoi, että anna palaa. Nokka keulien lähdin takaisin tielle ja vannoin, että en ikinä enää aja Itä-Sak2007-04-04 22:37an rajaa. Sieltä jatkoin aamulla Tanskan läpi Ruotsiin. Matkalla sattui vielä ikävä tapaturma. Lauttamatkalla kapteeni ajoi vähän liian lujaa rantaan ja laivaa kallisteli sillä seurauksella, että mukana olleet neljä pyörää kaatuivat, minun mukaanluettuna. Pyörä kaatui pahaksi onneksi tolppaa vasten ja tankki painui sisään. Saimme laivayhtiöltä yhteystietoja ja käskyn lähettää vaatimukset johonkin osoitteeseen. Oma vakuutusyhtiöni lähetti aikanaan sinne vaatimuksia, mutta markkaakaan ei ikinä saatu. Ehdin nipin napin illaksi laivaan Tukholmaan ja olin aamulla Turussa. Matka oli aika rasittava ja yksitoikkoinen, mutta toisaalta olin mielissäni, että tuli lähdettyä. Se oli viimeisiä hetkiä matkustella todellisessa itäblokissa, nyt se ei enää olisi mahdollista kun systeemit on sielläkin muuttuneet länsimaiseen menoon.