• Honda ST 1300 Pan European

  • Mercedes-Benz GLC 250d

  • Farmall BMD 1955

  • Scania T 142

  • Genealogia

Tänään aloitin suuttimien paluuputkista. Vaihdoin eilen putken liikkeessä pienempään ja nyt oli sopivaa. Mittasin pätkät ja klemmareilla kiinni. Siitä paikalleen ja uudet kuparitiivisteet. Jätin vielä hellään koska voin joutua irrottamaan suuttimet noiden hehkujen takia.

Seuraavaksi irrotin takalokasuojat. Osapulteista oli jo valmiiksi poikki. Tuntuu olevan ominaisuus koska myös M:stä oli osa poikki tai jenkat korkanneet. Tarkoitus on siirtää lokasuojat vähän lähemmäs renkaita, jotta tulisi enemmän tilaa takaa nousta pukille. Samalla aion muuttaa kiinnitystä hieman paremmaksi eli teen leveämmän jalan, jolla voi laittaa kiinni reunimmaisiin reikiin.

Nyt oli tilaa purkaa vasen levyjarru. Jo reiästä näki, että sisuskalut puuttuvat. Päätin kuitenkin avata kopan, jotta näkisi onko akseli ok tai muuta vauriota. Koppa lähti helposti irti ja tosiaan kaikki sisukalut puuttuvat, mutta muuten ehjä. Jarrulevyjen vastinkappaleet olivat aika paksussa ruosteessa eli sisukalut on puuttuneet jo kauan. Öljyä oli vuotanut eli ilmeisesti akselin stefa vuotaa. Puhdistin kopan ja takaisin kiinni.  

Sitten kävin käsiksi akkukoteloon. Se on tehty alun perin kahdelle 6v akulle, jotka oli kotelossa rinnan. Semmoisia ei enää kauheasti harrasteta. Sain veljenpojalta käyttöön vanhan kuorma-auton akun. Jotta sen saa mahtumaan niin leikkasin kylmästi vasemmalle aukon. Istuin on kiinni valetussa levyssä, joka on samalla akkukotelon kansi. Sen sain nyt pudottaa alas, siinä oli korokepalat jotka poistin. Olen ihmetellyt, onko tässä plus+ maadoitus niin kuin ainakin vanhemmissa on. Mittasin ja kokeilin akunkenkiä ja niiden mukaan kyllä näytti, että plus menee starttimoottorille ja miinus maahan. Sain tänään myös postissa käyttöohjekirjan tähän ja siinäkään ei mitenkään mainita, että olisi plus maa. Näin sitten virittelin kaapelit. Päävirtakytkin on ostettuna, mutta se jäi nyt vielä pois => ensi kerralla.

Palasin jälleen hehkutulppien irrotustyömaalle. Hankala homma. Edellisellä kerralla laitoin reilusti ruosteenirrotusainetta kaikkiin tulppiin. Sain nyt jo 2-sylinterin tulpan irti: kiinnitysholkkia ylös ja sitä vasten sähköjohdon kytkentämutterilla vedin tulppaa ulos. Tuon mutterin jenka on lyhyt, vain pari milliä kerrallaan, sen jälkeen piti taas kiertää kiinnitysholkkia ylöspäin. Lopulta siitä kiinnitysholkistakin loppui jenkat, piti laittaa aluslevyjä aina pari lisää väliin. Lopulta huomasin, että tulppa kiertyy jo mukana ja siinä se sitten lähti ihan kädellä vitkuttamalla. Nelos-sylinteristä sain tuon kiinnitysholkin auki ja laitoin taas ruosteenirrotusainetta reiän täyteen muhimaan. Haasteet jatkuvat, koska 1- ja 3-sylinterien kiinnitysholkkia en ole edes saanut auki. Holkki on niin lähellä suuttimen runkoa, että ei pysty hylsyllä tai lenkkiavaimella avaamaan. Ja kiintoavain lipsuu. Suuttimen irrottamalla mahtuisi, mutta suutin vastaavasti on tajuttoman piukassa ja pitäisi hommata uudet tiivisteet. Ajattelin vielä kokeilla leikata hylsystä pala pois niin että saisin edes varttikierroksen auki, varmaan sitten onnistuisi jo kiintoavaimella. Jos ei niin pakko ottaa suutin auki.

 

Uudet suuttimien paluuputket, klemmareilla.

 

Vasen levyjarrukoppa avattuna: ei sisäkaluja lainkaan. Ja nuo levyjen vastinpinnat aika ruosteessa => ollut kauan tyhjänä. Akseli kuitenkin ihan ehjä. 

 

Akkukotelon paikka, samalla kuskin istuimen alunen. Hydrauliputket kulkee myös laatikon alla. 

 

Akkukotelo ja jakkara. Tein siis kylmsti aukon vasemmalle puolelle että sain mahtumaan ison akun. Ei kaunis ja vähän hätäratkaisu.