• Honda ST 1300 Pan European

  • Mercedes-Benz GLC 250d

  • Farmall BMD 1955

  • Scania T 142

  • Genealogia

 

Aloitin ruiskuttamalla ”liuotinta” sylintereihin hehkujen reiästä. M-mallin käyttöohjeessa kehotettiin syöttämään pyttyihin 50/50 seosta öljyä ja bensaa, jos moottori on seissyt kauan. Irrottaa kuulemma juuttuneet männänrenkaat. Tein sellaisen seoksen ja ruiskutin sylintereihin. Pyörittelin konetta hieman käsin, jotta leviää. Voi olla ihan turha homma mutta ei kai siitä haittaakaan ole.

Uusi öljynsuodatin tuli eilen postissa Englannista. Purin vanhan ensin pois, ei ollut kauhean paha. Vanhan tiivisteen kaivaminen pois urasta oli yhtä työlästä kuin M-mallinkin kanssa. Puukolla ja pienellä ruuvimeisselillä pienissä paloissa lähti pois. Uusi tiiviste paikalleen ja kansiputki takaisin.

Kävin rasvanipat läpi. Muutaman kanssa oli ongelmia, mutta pääsääntöisesti kaikki oli auki. Ohjausakselin ristinivelessä ei ole nippaa (vaikka käyttöohje niin väittää), kytkimen silmälaakerissa ei nippaa eikä etupyörissä.

Rakentelin johdotuksia uusiksi, enemmän siihen malliin mitä ne on alun perin olleet ohjekirjan mukaan:

  • akulta kaapeli startille
  • startilta kaapeli hehkukytkimen alimmalle navalla
  • siitä kaapeli sekä laturille (releelle) että valokatkaisijalle
  • hehkujen johto hehkukytkimen toiseen napaan
  • valokatkaisijalta kaapeli ulos valoille (vien valojen sulakkeen ja kytkentäriman kojelautakopan ulkopuolelle, missä kytkennät jo vanhassa olikin
  • ”kojetauluvalon” poistin

Testailin sähköhommien lopuksi hehkukatkaisijan toiminnan, ainakin jännite tuli mittarin mukaan ulos, kun katkaisijaa käänsi. Tässähän oli se juttu, että alkuperäinen hehkukatkaisija oli otettu pelistä pois ja sen tilalla oli nappikatkaisija. Syy on tuntematon. Napin poistin eli mulla on nyt kojetaulussa kaksi tyhjää reikää: nappikatkaisijan paikka ja hehkun merkkikierukan paikka. Jotkut peitelevyt pitää niihin jossain vaiheessa rakentaa.

Olen katsellut erilaisia Youtube-videoita missä kauan seisonutta traktoria on yritetty käynnistää. Aika usein ruiskutuspumpussa on yksi tai useampi elementti jumissa. Siksi päätin tarkistaa miten on tässä BMD:ssä. Kahdella ruuvilla lähtee ruiskutuspumpun sivusta luukku auki, sen takana näkyy elementtien käyttökoneisto: nostopukit, lautaset ja jouset, ja jousien sisällä elementtien varret. Heti näki että #1 oli jumissa ylhäällä. Taltalla pieni napautus ja se tippui alas, mutta jäi heti taas uudestaan ylös. Kymmenkunta kertaa taltalla alas ja ylös niin alkoi pelittää. Ruiskuttein elementin varteen myös ohutta öljyä. #4 myös hieman takelteli ja sitä myös nostelin ees taas. Lopuksi pyörittelin vielä startilla ja katselin että pelaa hyvin. Tässä yhteydessä meinasi käydä kaamea vahinko. Minulla on 10-12 mm paksu ja puoli metriä pitkä köppirauta, jolla olen pyöritellyt moottoria käsin (kampiakselin siivan päässä olevassa putkimaisessa osassa on sopiva reikä johon tuo köppi menee). Köppi oli peijakas jäänyt siihen reikään ja kun starttasin niin se köppi meni rullalle sinne siivan päähän (vaikka oli paksua köppirautaa!!!). Lopun 10 cm jäi rullaantumatta ja pyörähti siivan mukana katkaisten mm. tuulettajanremmin. Ei onneksi rikkonut jäähdytintä tai vesiputkia. Sain sen pidemmän 10 cm pätkän leikattua pienellä rälläkällä pois, mutta loppu jäi sinne pyörimään. Pitää lainata jostain puukkosaha, jolla voisi sen nitkuttaa pois. Voisi sanoa että selvisin säikähdyksellä. 

Ainakin startti on vahva, kun köppirauta meni rullalle että heilahti. Edelleen kuitenkin totean, että pyörittää jotenkin laiskasti. Vaikea tietysti sanoa onko tämä ominaisuus vai vika. Hieman mietityttää käynnistyykö dieselmoottori tuollaisella vauhdilla. Diesel yleensä vaatii riittävästi kierroksia, että käynnistyy.

Viimeistä eli #3 hehkua yritin taas irti, mutta ei sillä tunkkaushommalla lähde. Seuraavaksi aion rakentaa "massaulosvetäjän", jolla takomalla toivottavasti lähtee irti. 

 

Öljynsuodatin ei ollut mitenkään pahassa kunnossa (kun vertaa polttoainesuodattimeen). Tuossa jalan alareunassa on tulppa, josta öljyn voi päästää pois ennen avaamista. Sen oli kuitenkin joku kalunnut huonolla avaimella niin pyöreäksi ettei saanut auki. 

 

Uusi ja vanha öljynsuodatin, sekä koppa. Uusi tiiviste onneksi tuntuu aina tulevan mukana, vaikea olisi löytää tuollaista. 

 

 

Tämä on kojetaulun valo. Aika erikoinen ratkaisu, kai se jotenkin hehkuu. Ja se oli vielä kojetaulun takana eli valaisi vain vaihdeköppiä. Ja epäilijöille: se tosiaan oli kytketty ajovalojen johtimiin, ei ollut hehkujen yhteydessä. 

 

 Ruiskutuspumpun elementtien käyttökoneisto. Alimmaisena on "nokka-akselin" käyttämät kupit, jotka nostaa elementtejä ylös. Sitten on jousen lautanen ja itse jousi (tämä on kuin venttiilinjousi, mutta ylösalaisin). Varsinaiset elementit on sitten tuossa ylhäällä piilossa. Noista vasemman puoleinen oli jäänyt jumiin ylös, mutta tuli napauttamalla alas. Nyt kaikki nakuttaa niinkuin pitääkin. Onneksi tuli heti avattua niin ainakaan tästä ei jää käynnistyminen kiinni.