Polku Traktorit: Farmall M projekti
Viimeisestä koeajosta jäi jäljelle ongelma eli käy vain pari minuuttia ja sammuu. Lähtee muutaman minuutin päästä käyntiin uudelleen. Epäily oli että bensan saannissa vikaa. Piti muutenkin tarkistaa bensan pinta kohokammiossa, niinpä rakensin virityksen jolla sen näkee. Kohokammion pohjaruuvin liittimeen taituroin läpinäkyvän putken kiinni => siitä näkee missä kohtaa bensan pinta leijuu. Bensan pinta oli ihan Ok (pitäisi olla 16 mm alle kohokammion yläreunan). Muuten hyvä mutta käynnistäessä sinne tulee joku ihme imu niin että putkessa oleva bensan pinta ei näytä enää oikein. Mutta sen verran näki, että bensa tosiaan kohokammiosta loppuu ja siksi moottori sammuu. Seuraava arvaus oli että jostain syystä 5L bensatankista bensaa tulee liian vähän. Eli hain 25 litraa bensaa ja latasin sen isoon tankkiin. Ison tankin hana auki ja kone käymään => käy ongelmitta. Jippii !!!
Tästä innostuneena traktori ulos ja kiertelin tovin pihaa ja nurmikkoa ympäri. Hyvin pelasi.
Takaisin sisään ja raidetankon päiden kimppuun. Niissä oli ihan ihme kumiletkun pätkät päällä => poistin ne ensin. Välystä on, mutta tähänkin oli jo ratkaisu valmiina näin vanhassa koneessa: välystä voi säätää. Tässä nuppisysteemissä olka-akselilta tulevassa päässä on pallo ja raidentankon päässä on putkessa "kolo", johon pallo menee ja putken päässä sisällä on säädettävä "vastin", jota voi kiristää kierteillä. Kiristää voi puoli kierrosta kerrallaan. Kiristin kaikki 4 niveltä ja uudestaan hieman rasvaa lisää.
Miltei kaikki rasvauskohteet olen jo rasvannut, mutta yksi oli vielä tekemättä eli kytkimen silmälaakerin rasvaus. Näin vanhassa traktorissa miltei kaikki kohdat on varustettu rasvanipalla ja itse rasvattavissa. Niin kytkimessäkin: kytkimen käyttöakselin molemmat päät, painelaakeri ja silmälaakeri. Silmälaakerin rasvaukseen on vauhtipyörässä nippa. Pitää vain pyörittää vauhtipyörä oikealle kohdalleen ja siihenkin oli ohje: kampiakselin siivan kolmas merkki kohdalleen niin silloin nippa pitäisi näkyä kytkinkopan pohjassa olevassa pienessä reijässä. Ja niin se näkyi: sinne pari painallusta.
Kuten aiemmin todettu, traktorissa on paljon sellaista öljyn/tomun sekaista "timröökiä", joka todella huonosti lähtee irti. Tänään jatkoin sitäkin hommaa. Moottorin pesuainetta suihkepullolla ja muovisella lastaa työntelin töhnää pois. Lähtee se, mutta työlästä on.
Mittasin myös mahtuuko traktori olemaan lavalla tallissa: ei mahdu. Traktori on n. 200 cm korkea ja kuorma-auton lavan n. 140 cm maasta => kokonaiskorkeus siis 340 cm ja se ei minun talliin mahdu. Tulipa sekin nyt tarkistettua.
Tiistaina olin Alastarolla veljen pajalla. Traktori aamulla lavalle ja matkaan. Perillä ensin tehtiin särmärillä aihio voimanottoakselin suojaa varten. Sen jälkeen isolla pulttipyssyllä avattiin vetokartun kiinnikkeitä, jotta saadaan se pois maalauksen ajaksi. Sitten pesua: voimakas kuumavesipainepesuri kyllä tehosi paremmin kuin oma, mutta edelleen piti tehdä aika paljon käsityötä. Liuotinta, raapimista ja painepesua vuoron perään pari kolme kertaa. Nyt traktori alkaa olla sen verran puhdas, että loput ei haittaa enää hiekkapuhallusta. Lopuksi tein pitkähkön koeajolenkin peltoteillä, varmaan 4-5 km. Vaihteiston välitykset ei ole kyllä optimaaliset: 1-4 vaihteet on kaikki aika pieniä ja 5. on ihan hirveä loikkari. Kun kierrosalue on aika suppea (400 - 1400 rpm) niin vaikka yrittää hieman kiihdyttää 4:lla niin kovasti joutuu luistattamaan kytkintä että saa 5. kulkemaan. Mietin että esim. 4 kun on noin hidas niin ei ole ollut kunnon äestysvaihdetta (tai sitten ennen vanhaan äestettiin hitaasti :). Kulkee kyllä 5:lla iloisesti, mutta tie pitää kanssa olla hyvä. Välillä oli tunne että lähtee käsistä :). Muuten traktori toimii hyvin ja esim. ei savuta yhtään.
Traktori alkaa olla valmis maalaukseen. Lähtee hyvin käymään, käy hyvin, kytkin/vaihteet toimii jne. Nostolaitteita pitää vielä ihmetellä ja oikean puolen vetovarsi puuttuu. Tarkoitus on tässä keskikesällä käydä parissa näyttelyssä ja syksyllä parissa kyntönäytöksessä vähän kokeilemassa. Sen jälkeen traktori maalaukseen ja talven aikana viimeistelyä.
Tässä on se viritys, jolla tutkailin bensan pinnan korkeutta. Pitäisi olla 16 mm pinnan alapuolella eli on aika Ok. Moottori käynnissä ei näyttänyt enää oikein vaan joku ihme imu veti pinnan letkussa huomattavasti alemmas.
Tässä raidetankon pää. Siinä oli päällä tuo ihme kyläsepän viritys eli kumiputken pätkä rautalankalla. Tarkoitusta en ymmärtänyt. Olka-akselilta tulevan varren päässä on "pallopää" ylöspäin. Raidetankon putkessa on kolo, mihin pallo tulee. Putken päässä näkyy sokka ja ura, josta "ruuvia" voi kiristää sisäänpäin ja tällöin välys poistuu.
Kuljetus lähdössä Alastarolle. Pitänee jatkossa hankkia pari vanttiruuvia, niillä ehkä helpompi kiinnittää tukevasti. Pitää olla hyvin kiinni, koska vaihtolavaa auton päälle nostettaessa se käy aika pystyssä ennenkuin asettuu kohdalleen.
Traktori tämän hetken kunnossa, pestynä. Öljytöhnä on minun mielestä nyt niin paljon poissa, että ei haittaa enää hiekkapuhallusta.