Valmistelut

Surffailin talvella netissä ja silmiin osui Kaskislaisen Pekka Salon reissukuvaukset Venäjältä. Hän oli käynyt 2001 kuukauden reissun Baikal-järvelle yksin CBR1000:lla ja 2004 kaverin kanssa 2 kuukauden reissun Vladivostokiin (Honda F500 ja BMW enduro). Tästä iskeytyi tajuntaan hirveä into käydä myös itse katsomassa miten liikkuminen kaksipyöräisellä Venäjällä luonnistuu.

Selvittelin asioita pikku hiljaa koko kevään ja muutamaa viikkoa aiemmin tilasin viisumin ja liikennevakuutuksen ja hommasin myös kansainvälisen ajokortin. Kaverini Sepon piti alunperin lähteä mukaan, mutta kaveri meni puihin juhannusta ennen. Kaikenmaailman rekkakuskit ja muut Venäjän kävijät levittää turhan negatiivista kuvaa koko maasta. Ehkä meno on villiä Pietarin alueella ja Karjalassa, mutta tällä matkalla en huomannyt mitään erikoista. Ostin venäjänkielen matkaoppaan ja opettelin muun muuassa venäjän aakkoset ja vähän ”terve, päivää, kiitos ja näkemiin” –juttuja.

Sunnuntai 31.7.2005
Pakkasin tavarat ja lähdin illansuussa ajelemaan Loimaalta kohti Haminaa. Ilma oli lämmin ja matka taittui nopeasti. Olin alunperin varannut huoneen Seurahuoneelta, mutta paikka näytti kalsealta => vaihdoin B&W hotelli Haminaan. Hävisin kyllä kaupassa 10 euroa, joka hieman kismitti. Kävin vielä illalla nostamassa pankkiautomaatista euroja ja ABC-kaupasta juotavaa ja lastuja matkalle. Sigma: 285 km, ajoaika 3 tuntia 7 minuuttia, keskinopeus 92, max nopeus 141.

Maanantai 1.8.2005
Aamu aukeni harmaana, kadut oli märkiä ja vettä tippui hiljalleen. Ehdin jo manata että pitikin tulla näin surkea ilma. Katsoin televisiosta säätiedotusta ja siinä kuitenkin luvattiin, että sään pitäisi alkaa kirkastumaan eli sadealue on siirtymässä pohjoiseen aamupäivän kuluessa. Kävin aamupalalla ja zoomailin ilmaa ulkona: sade oli itse asiassa lakannut => ei muuta kuin matkaan. Ajelin pikku hiljaa rauhassa Vaalimaalle päin. Tie oli märkä, mutta ei varsinaisesti satanut ja oikealla näkyi pilviverhossa jo vaaleampia kohtia. Suomen tullissa oli eka pysähdys ja kävin sisällä vilauttamassa passia. Venäjän puolen ekalla puomilla kaveri viittoi että anna mennä vaan. Rajalla oli harvinaisen vähän porukkaa, ehkä 5-6 autoa. Menin ekalle luukulle jonoon ja siinä tarkistettiin passi (ja katsottiin rekisteriote ja rekisteröintilomake). Jonotin ehkä kymmenen minuuttia ja varsinainen operaatio kesti pari minuuttia. Seuraavalle luukulle eli tullaukseen, jossa oli pari kaveria ennen minua. Kyselin edessä olevalta missä olisi eka rahanvaihto ja hän neuvoi käyttämään neljännellä puomilla olevaa huoltista. Paperinivaska ikkunasta sisään (passi, rekisteriote, liikennevakuutus+kopio, tulliselvitys+kopio), meni taas pari minuuttia ja tyttä ojensi ns. autositoumuskaavakkeen allekirjoitettavaksi ja antoi koko nivaskan lopulta takaisin. Sitten pyörän kanssa tässä kohtaa olevalle puomille. Tullitarkastaja katsoi papereita ja kysyi minne menossa, ei katsonut mitään tavaroita => puomi auki ja menoksi. Sadan metrin päässä oli seuraava puomi, jossa vielä katsottiin passi. Sen jälkeen oltiin Venäjän puolella. Juuri ennen viimeistä puomia parin kilometrin päässä oli kaverin kuvailema huoltis vasemmalla ja kaarroin sinne rahan vaihtoon. Sata euroa vaihtui kolmeen ja puoleen tuhanteen ruplaan. Sitten puomille, jossa kaveri taas näytti että anna mennä vaan. Koko rajanylitys vei ehkä puolisen tuntia, joka oli minusta aika lyhyt aika. Tässä pitää myös paikkansa vanha sanonta ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” eli olin etukäteen selvittänyt kaikki tarvittavat paperit ja täyttänyt ne myös etukäteen.

Ajo jatkui kosteaa tietä kohti Viipuria. Mammat myi metsän antimia tien pielessä, liikenne oli rauhallista. Juuri ennen Viipuria tie on aika huonossa kunnossa, varsinkin kaupungissa ja ulosmenotiellä aivan karmeita monttuja. Otin ekan kuvan tornin juurella ja sitten ajoin Nesteelle tankkaukseen. Tällä asemalla voi vielä toimia kuin Suomessa eli tankata ja sen jälkeen maksaa. Muualla Venäjällä maksetaan ensin ja vasta sitten voi tankata. Homman toimivuutta oli varmistamassa vakavanoloinen aseistettu vartija. Siisti paikka, hyvä kahvio ja siistit vessat yms. Kadut on Viipurissa tosi surkeassa kunnossa ja varovasti piti ajaa, kaikenlaista putkea törrötti ihan keskelläkin katua. Hieno kaupunki on kyllä saatettu aivan käsittämättömään rappiotilaan. Aika helppo oli löytää ulos kaupungista ja tie johtaa suoraan uudelle Viipuri-Pietari moottoritielle (tai oikeastaan suomalaisin termein moottoriliikennetielle, koska se on normaali kaksikaistainen leveine päällystettyine turva-alueineen). Jälkiviisaana voisi sanoa, että kannattaa ajaa rantatietä Koiviston/Terijoen kautta, koska tämä uusi tie on vedetty kannaksella keskelle korpea ja siellä ei ole yhtään mitään katsottavaa. Kerran pysähdyin ennen Pietaria vähän jaloittelemaan ja pitämään sadetta. Nopeusrajoitus on kuulemma 90 km/h, mutta paikalliset ajelee lujempaa, josta johtuen pitää katsella peiliin ettei pelästy aika läheltä ohikiitäviä autoja. Tutkia on usein (taisin nähdä melkein kymmenen päivän aikana), mutta toisaalta kaverit vilkuttelee ratsiasta valoilla ihan kiitettävästi. Tästä syystä paikalliset ilmeisesti ei niin nopeusrajoituksista välitä ja luottavat että kaveri näyttää jos ratsia on. Ilma alkoi seljetä ja aurinko pilkistää. Minulla oli ohjeet Pietarin läpiajosta, jotka sain Kesselin Raimolta (matkatoimisto Hermes, TKU). Homma meni suoraan niiden mukaan: ensin kohti keskustaa niin että tulee Neva oikealle puolelle, jatketaan Nevan rantaa niin pitkälle kunnes tulee vanhanaikainen rautasilta vastaan, sitten seuraavasta sillasta yli ja suoraan kunnes tulee Obeliski, siitä vasen ja sitten niin pitkälle että tulee ns. Moskovan portti, siitä vasemmalle. Nevan rannan ajo oli aika hidasta ja ruuhkaista, mutta eteni kuitenkin pikku hiljaa. Loppujen lopuksi Pietarin ohitus sujui ihan hyvin ekakertalaiselta. Jos kuulemma seuraa Moskova-viittoja alusta asti, liikenne ohjataan joidenkin esikaupungissa olevien tehdasalueiden halki. Tämä minun käyttämä reitti oli siitä hyvä, että siinä näki ihan kunnolla myös kaupunkia. Pietarin ja Moskovan välisellä tiellä on liikennettä, mutta kuvittelin sen vielä kovemmaksi. Tie kulkee edelleen kylien läpi, joissa on esim. suojateitä maalattuna => aika vaarallista touhua. M-teillä muuten kylien nimet on kirjoitettu myös länsimaisin kirjaisin. Mietin että onko kylän kohdalla voimassa esim. 50 km/h rajoitus (joka kuulemma on), mutta venäläiset ainakin tuntui ajelevan aika reipasta vauhtia. Paikallisten jatkuva ohittelu ja ”peräluukussa” roikkuminen on rasittavaa, mutta muuten ajossa ei ole mitään ongelmaa. Pidin taukoa yhdellä bussipysäkillä ja siihen heti kurvasi HD-kolmikko, kaksi poikaa ja tyttö kyselemään onko ongelmia. Sanoin vain että ”niet problem” ja hemmot jatkoivat matkaa mahtavalla V2-pärinällä. Käännyttäessä Moskovan tieltä Novgorodiin tie huononi selkeästi ja 80 oli jo liikaa. Kaupunkiin tultaessa oli vielä toiminnassa ns. GAD (toiset kutsuu nimellä gaj ?) asema, jossa piti pysähtyä. Nämä GAD asemat on sellainen jäänne neuvostoajalta, jolloin näitä oli jokaisen kaupungin sisään/ulosmenoteillä. Siinä on normaalisti iso 2-kerroksinen toimisto ja korkea vartiotorni. Kaikkea liikennettä valvottiin ennen tosi tiukasti. Näistä varsinkin tulee aina kylmät väreet niskaan kun miettii millaisessa yhteiskunnassa kommunismin aikana elettiin. Nykyään aika monet GAD-asemat on suljettu, mutta ei jostain syystä vielä kokonaan hajotettu pois. Minulla oli jonkinlainen netistä kopioitu kartta, mutta ajoin suoraan keskellä kaupunkia sillan yli vasemmalle ja parkkiin. Zoomailin karttaa ja mistä löytyisi Intourist-hotelli (toisena vaihtoehtona oli hotelli Volkhov, mutta en löytänyt sen sijaintia millään kartasta). Katu löytyi heti, mutta kadunnumerointia ihmettelin ja jouduin ajamaan pari kertaa edestakaisin ennenkuin hotelli löytyi. Se oli sellainen mahtava neuvostoaikainen kolossi satoine huoneineen. Tiskille vaan ja vanhempi rouvashenkilö kertoi osaavansa vähän englantia. Passi esiin ja huone tuli. Vierestä viittoiltiin kaveri, joka piti kellarissa ajoneuvojen turvasäilöä => pyörä sinne yöksi, maksoi 50 ruplaa. Huone oli ihan siisti, vaikka hotelli sin&au2007-04-04 22:42uml;än. Kävelin puistokatuja, kävin vanhassa Kreml-linnoituksessa ja kävelysillalla. Kaupunki on yllättävän siisti, ihmiset iloisia ja minkäänlainen turvattomuus ei itselle tullut missään vaiheessa mieleen. Puistoissa oli paljon olutterasseja, jäätelönmyyntiä yms. Ostin kadun varresta Hot Dogin (20 ruplaa) ja jäätelötuutin (11 ruplaa) sekä vierailin paikallisessa ”Siwassa” ostamassa juotavaa ja pureksittavaa.

Sigma: 452 km, ajoaika 6 tuntia 33 minuuttia, keskinopeus 69, max 125

Tiistai 2.8.2005
Heräsin seitsemän jälkeen ja menin aamupalalle alakerrassa olevaan ravintolaan. Tyttö tajusi heti, että venäjä ei ole hallinnassa ja toi englanninkielisen menun. Siitä valittiin yksitellen mitä haluaa: leipää, juustoa, kinkkua, teetä, tuoremehu, corn flakes jne. Sen jälkeen kamat kasaan, maksu kassalle (1000 ruplaa eli n. 30 euroa) ja pyörälle kellariin. Kaverit viittoili iloisesti kun kurvasin pihasta kadulle. Oli katsonut kartasta ulosmenotien ja se löytyi ilman ongelmia. Tuntuu olevan niin, että sisään- ja ulostulotiet ovat huonoimmassa kunnossa, näin esim. Viipurissa ja Novgorodissa. Johtuuko suuresta kuormituksesta vai mistä. Nytkin ulosmenotie lännen suuntaan oli aika kauheaa ”perunapeltoa”, mutta parani pikku hiljaa kun päästiin kaupunkialueelta pois. Polttoainevalo syttyi jo eilen ja kaarsin ekalle sopivan näköiselle huoltikselle. Tässä piti nyt sitten ekaa kertaa maksaa ensin ja sitten vasta tankkaus. Piirsin paperille että 95E ja 20 litraa, maksoin pois ja tankkasin => no problem. Pienen matkan päästä oli ratsia ja nuori poliisimies viittoi pysähtymään. Näytti tutkaa, jossa oli lukema 73 km/h. Minusta siinä oli 80 alue ja vähän ihmettelin. Kaveri käski mukaan autolle ja täytti jotain lomaketta. Kysyi määränpäätä ja homma oli siinä, ei mitään sakkoja ? Ajoin ensin Simsk nimiselle paikkakunnalle ja siitä vasemmalle Staraja Russian suuntaan. Tie oli tässä vaiheessa vielä kohtalaista eli 80-90 vauhtia pystyi ajamaan. Juuri kaupungiin tultaessa juutuin tsekkiläisen sirkuskulkueen perään ja ajattelin heidän olevan menossa samaan suuntaan kuin minun ja päätin vain seurata. He kuitenkin kurvaili ihan jonnekin muualle ja muutama kilometri kaupungin jälkeen jäin yhteen risteykseen ihmettelemään tilannetta. Heti tuli kaveri polkupyörällä tiedustelemaan onko ongelmia. Näytin kartasta että Holm ja siitä Veljike Luki pitäisi löytää. Hän neuvoi että takaisin kaupungiin ja sieltä uusi yritys. Palatessani eri kautta takaisin kaupungiin osui silmiini valtava sotilaskenttä, jossa oli kymmenkunta isoa hienoa kuljetuskonetta pihalla. Näitä putkahtelee Venäjällä aivan oudoissa paikoissa. Kaupungilla yritin uudelleen etsiä tietä Holmin suuntaan, mutta vaikeutta lisäsi vielä se, että keskellä kaupunkia oli tietyö meneillään. Poikkesin taksiasemalle ja kysyin tietä. Pojat pyöritteli päätään ja ymmärsin että on vaikea selittää. Toinen suhareista sanoi, että hän lähtee näyttämään ja käski seurata. Sellaiset lenkit tehtiin että en olisi kyllä tietä ikinä itse löytänyt. Kiitin avusta, mutta rahaa kaveri ei halunnut. Muuten Staraja Russiasta jäi aika surkea kuva: vanhoillinen kaupunki, ei kunnon keskustaa jne. Tie oli nyt pienempi (P51) ja muuttui aika karmeaksi: keskellä ei-mitään, paikkaa paikan vieressä, isoja monttuja yms. max nopeus putosi 50, välillä piti ajella kävelyvauhtia, tätä jatkui koko tien ajan yli 180 kilometriä aina Lonkjan kylään saakka. Tässä meinasi tulla uskonpuute että tätä rynkytystä ei Honda särkymättä kestä. Mielessä kävi ajatus, että ei tarvitse Venäjälle toista kertaa tulla jos tiet on tätä. Mutta sitkeästi vain eteenpäin. Siellä täällä oli vanhoja kyliä, joissa jotain vanhuksia asui, talot sadan vuoden takaa harmaita ”karjalaismallisia” hirsijuttuja. Venäjän maaseutu on kyllä aika lohdutonta paikkaa. Holmin kylän jälkeen poikkesin tauolle pienen 2. maailmansodan muistomerkille. Sen takana oli jotain touhua ja kun hieman raotti puskaa, sieltä paljastui armeijan jonkinlainen tutka-asema. Pari tosi isoa hydraulisesti nostettavaa auton lavetilla olevaa tutkatornia, säiliöautoja, piuhaa ja vaikka mitä. Kalusto uudenkarheaa ja ihan keskellä metsää. Nää on kyllä ihme juttuja Venäjällä. Lontjan jälkeen tie selvästi parani, kurvaili nätisti maalaismaisemassa, jossa oli isoja peltoaukeita. Mieliala selvästi koheni kun tie parani. Veljike Lukiin tultaessa tankkasin ensin ja sitten ajoin tuttuun tapaan keskelle kaupunkia sillan pieleen parkkiin ihmettelemään. Ei ollut mitään karttaa eikä mitään tietoa hotelleista. Kysyin nuorehkolta kaverilta hotellia ja hän näytti kulman taakse. Sieltä löytyikin taas sellainen samanlainen mahtava neuvostoaikainen kolossi, joka kantoi nimeä hotelli Jubileum. Tiskille jossa yllätys yllätys nuori tyttö ja myös vanhempi nainen puhui muutaman sanan englantia. Passi sinne ja paperien kirjoittaminen kesti ikuisuuden. Siinä odotellessa bongasin huoneen takaosassa olevalla pöydällä Anttilan postimyyntiluettelon. Huone järjestyi, mutta heillä ei ollut säilöä pyörälle. Huone maksettiin etukäteen. Vanhempi neuvoi ajamaan 4 kadunkulmaa eteenpäin, siellä oli tällainen ”varastopaikka”. Hetken mietin että jättäisikö pihalle, mutta oli tosi aukea paikka ja ajettelin edes katsoa millainen paikka se varasto on. Kannoin kamat sisään ja vaihdoin farkut päälle ja ajoin katsomaan paikkaa. Siellä oli varta vasten rakennettu paikka: aidattu alue, siellä katettuja ”karsinoita” ja portilla viiden metrin vartiotorni. Tyttö ja poika tornista viittoili että sisään vaan ja maksu kun haet pois. Oli kyllä ihan keskitysleirimäinen tunnelma johtuen tuosta vartiotornista. Lykkäsin pyörän karsinaan ja kävelin takaisin hotellille. Mitään kuittia näistä pyörän jättämisistä ei saa, hommaa perustuu siis kai täyteen luottamukseen. Kyselin respasta mistä saisi postikortteja ja kovasti oli vaikeuksia ymmärtää. Lopulta nuorempi tyttö sanoi, että hän lähtee minun kanssa postiin setvimään juttua. Hän sitten hommasi minulle kortit ja postimerkit ja käveltiin takaisin hotellille. Yritin vähän keskustella enemmän, mutta englannin osaaminen oli niin pientä ettei keskustelusta tullut mitään. Nimekseen sentään kertoi Marina. Suihkuun ja kävelylle. Hienot rantabulevardit, nuorisoa liikkeellä, jotkut ihme ”armeijasta pääsy” –juhlat, koska merisolttuja aika kännissä pitivät juhliaan mm. keskuspuiston suihkulähteessä uiden. Opin että kauppa on Venäjällä ”magasin” ja kävin sellaisessa ostamassa juomaa ja snackejä. Piti käydä vielä ostamassa kadulta hot dog, mutta mummu oli jo ehtinyt lähteä. Illalla kirjoittelin kortteja ja yritin katsella TV:stä säätiedotusta.

Sigma: 370 km, ajoaika 6 tuntia, keskinopeus 61, max 112

Keskiviikko 3.8.2005
Aamupalalle ravintolaan, jossa sama systeemi kuin edellisessä. Nyt vain ei ollut englanninkielistä menua. Tarjoilijanainen ei tästä häkeltynyt vaan luetteli englanniksi saatavilla olevia eineksiä: egg, juice, tee, bread jne. Tilailin siinä jotain kamaa ja lopuksi tuli paistettuja munia, leipää, juustoa ja teetä. Vähän oli keponen, mutta kyllä sillä alkuun pääsi. Ravintola oli sellainen neuvostoaikainen iso kalsea halli, mutta keskellä olevalla isolla tanssilattialla soi kannettavasta CD-stereosta koko ajan englantilainen musiikki => aikamoinen kontrasti. Koko hotellissa ei montaa kymmentä vierasta ollut ja aamupalalla vain muutama => miten ihmeessä tällaisen monisatapaikkaisen hotellin ylläpito kannattaa näillä täyttöasteilla ? Näistä tulee vielä Venäjällä ongelma. Vielä Farkut jalassa hain pyörän varastolta 15 minuutin kävelynmatkan päästä ja vein samalla kortit postiin. Pyörä näkyi karsinassa ja sama eilinen tyttö tornissa. Lysti maksoi 35 ruplaa eli euron. Rahasta ei siis ole kiinni hommata pyörää vartioituun tilaan. Hotellille ja kamat päälle ja menoksi. Nyt kaupungista ulosajo oikealle tielle onnistui kerrasta ja lyhyen ajon jälkeen tuli vastaan Moskova-Riika tie M9. Tie on venäläisittäin hyväkuntoinen ja ihan oli tunnelma kuin Suomessa valtatie kakkosella. Venäläisellä tiellä on aina tien sivuilla kolmen metrin ”turva-alue”, joka on kylläkin päällystämätön (varmaan ettei siellä ajettaisi koko ajan). Sen tarpeellisuuskin selvisi eli paikallisten pelit menee rikki vähän missä sattuu ja tällöin on helppo kurvata vain sivuun ja alkaa tekemään remonttia. Ajoneuvo ei ikinä jää tielle edes osittain tulpaksi. Muutenkin tuo remontin teko on aika yleistä tien päällä: yksi kaveri teki laakeriremonttia henkilöauton takapyörään, yksi vaihtoi vaihdelaatikkoa kuorma-autoon jne. Lisäksi parkkipaikoilla näkee usein näitä ”öljynvaihtotelineitä”, joissa auton voi ajaa pukille. Rekkaliikennettä aika paljon ja pelkästään tällä 70 kilometrin pätkällä useita isoja rekkaparkkeja ja pari uutta rakenteilla. Moskova-Riika linjalla siis tavara kulkee. Ajo maistui ja ei ollut mitään vaikeuksia pitää 90-100 nopeutta. Liikennetäkin oli ihan sopivasti niin ettei koko ajan joku hengittänhyt niskaan. Pustoskan risteyksessä pidin ekan tauon ja siitä jatkoin pohjoiseen M20:stä. Sekä Opockan että Ostrovan kaupunkien ohitse on tehty ohitustiet. Ostrovassa ajoin tarkoituksella kaupungin läpi, mutta se oli aika pieni ja kalsea paikka. GAD-asema oli suljettu, ikkunat hitsattu umpeen ja mukulat maalanneet graffiteilla iloisiin väreihin. Tie menee edelleen monien kylien läpi, joissa on baareja ja kauppoja, ihmiset myy metsien antimia ja on niitä suojateitä maalattuna. Tie kulkee puukujassa, varsinkin ennen Pihkovaa ajetaan miltei täysin tällaisessa siistien puurivien reunustamassa kujassa. Poikkesin Ostrovan jälkeen yhdessä mäessä uudelle huoltikselle, jossa oli pieni market. Tässä taas törmäsi tähän turvallisuusasiaan eli kaupassa oli siististi pukeutunut vartija erikseen aseensa kanssa. Kaveri tuli ulos juttelemaan minun kanssa, mutta yhteistä kieltä ei löytynyt. Kovasti ihasteli pyörää. Kaupasta muuten löytyi hyllystä Fazerin sinistä suklaata isoina levyinä ==> ei ole venäläistenkään suu tuohesta. Samaan aikaan pihalle kurvasi tummanpuhuva Mersu S500, jonka hanttarin puolella istui tummiin laseihin pukeutunut ”oligarkki” ja kuski hyppäsi ostamaan tupakkaa. Kaikkea siis löytyy. Tarkoitus oli ajaa Pihkovan läpi Viron puolelle. Otin heti vasemmalle ekasta risteyksestä, jossa luki jotain rajaan liittyvää. Se oli kuitenkin jokirantaa myötäilevä pikkuinen kiertotie => palasin takaisin. Muutaman kilometrin päästä tuli sitten varsinainen risteys, jossa M20:ltä käännytään Pihkovaan. Tätä ei voi missata, sen verran näkyvä paikka. Pääkadulla oli aika hulina ja vilske. Aika iso, siisti ja hyvännäköinen kaupunki tämäkin. Perustettu jo vuonna 903 eli perinteitä on ja selkeästi menossa parempaan suuntaan koko ajan. Ei ollut oikein hajua miten pääsee Viroon menevälle tielle, mutta aikansa ajettua tuli risteys, jossa oli kaksi ryhmityskaistaa vasemmalle. Kaarsin sinne ja arvaus oli oikea eli tästä mentiin joen yli ja suoraan Viroon johtavalle tielle. Sillalla otin pari kuvaa. Tie Viron rajalle kulkee samanlaisessa puukujassa kuin aiemmin ja matkalla ei ole oikein mitään nähtävää, viivasuoraa tietä. Paljon oli rekkoja liikenteessä ja varsinkin latvialaisia eli Pietari-Riika linjalla myös tavara tuntuu kulkevan. Juuri ennen rajaa putkahti esille huoltis ja ajettelin sen olevan viimeinen ennen rajaa => tankkasin tankin täyteen. Tässä oli tankkauskentällä pari molemmista päistään viistettyä 4x4 lankun pätkää. Ihmettelin että mitäs nuokin tuossa tekee kunnes selvisi: virolainen tankkaaja ajoi siihen, asetti lankun renkaan eteen ja ajoi oikean takapyörän lankulle. Näin auto nousi 15 senttiä ja tankkiin meni muutama litra enemmän. Rajan yli varmaan ei saa viedä bensaa irtoastioissa, jonka vuoksi he maksimoi tankkauksen. Tarkkaa säästäväisyyttä. Sen jälkeen mäennyppylän takaa paljastui raja-asema ja ennen sitä laakson pohjassa oli 3-4 eri huoltista (tuo eka on siis hyvässä paikassa, koska Pihkovasta tullessa ei tiedä siellä olevan vielä muitakin). Rajalla homma oli hieman erilainen kuin Vaalimaalla. Ensin oli liikennevalot ja eka puomi: tarkistettiin paperit ja päästettiin varsinaiselle tullausalueelle yksitellen. Tullaus tuntui etenevän aika hitaasti ja olin pelkästään tässä ekalla puomilla varmaan kolme varttia. Sitten pääsin tullausalueelle, jossa myös liikennevalot. Ekalla luukulla tullausasiota eli lähinnä ajoneuvon kirjaamista. Homma oli takkuista, koska a) kaverit ei osanneet lukea suomalaista rekisteriotetta ja b) minulla oli täytettynä suomenkielinen tullausilmoitus. Tullausilmoitusta kutsuttiin toinenkin kaveri katsomaan ja lopuksi totesivat että kai se on ok. Sen jälkeen kaveri alkoi ruudulla näkyvään Windows-ohjelmaan täyttämään jonkinlaista tullausilmoitusta ja se oli tosi takkuista kun miespuolinen virkailija ei suomalaisesta otteesta osannut oikein mitään katsoa. Lisäksi näppäimistön käyttö oli sellaista ”poliisimaista” yks lyö yhdeksän hakee –tyyliä. Vaalimaalla homma sujui huomattavasti paremmin, koska tytöillä oli tietokone hallinnassa ja osaavat lukea suomalaisia asiakirjoja. Puolen tunnin jälkeen homma selvä ja seuraavalle luukulle pyörä mukana. Kopissa toinen tyttö tarkisti/raportoi passin ja toinen tarkistaa normaalisti auton. Minun pyörää se ei vaivautunut edes ulos katsomaan vaan ihaili vaan ikkunan läpi. Puomi ylös ja Viron tulliin. Siellä tyttö tarkisti pyörän rungon sarjanumeron ja vei minut sisälle varsinaiseen passin tarkastukseen. Leimat paperiin ja ulos, puomi auki ja pihan yli => Virossa ollaan. Hommaan meni kaiken kaikkiaan vajaa pari tuntia, joka kyllä tuntui pitkältä ajalta. Kypärä ja varusteet päälle ja menoksi. Jyrkkään ylämäkeen hieman näytin porukoille miten Honda lähtee. Tiet muuttui kuin taikaiskusta aivan upeiksi, kuin suoraan suomalaisia teitä. Nopeus nousi välittömästi 110-120 vaiheille ja oli oikein ilo ajaa. Ajelin ensin Tarttoon ja koska kello oli vasta neljä iltapäivällä, päätin tiedustella lauttaa ja ajaa kotiin saakka samana päivänä. Tallinkin 20.00 lähtevään vuoroon sain paikat ja ajoin suoraan Tallinnaan. Poikkesin ainoastaan Pöltsamaalla kuvaamassa vanhoja venäläisiä leikkuupuimureita. Tallinassa tankkasin Statoil:ssa ja söin Hesellä. Olin Länsisatamassa 21.30 ja saavuin kotiin juuri ennen puoltayötä.

Sigma: 802 km, 9 tuntia 35 minuuttia, keskinopeus 83, max 148

Kommentteja
* isot ns. M-tiet on ihan kohtuullissessa kunnossa, mutta pienemmillä teillä vastaan tulee tosi heikkokuntoisia pätkiä, joissa katupyörällä on kyllä riski rikkoa pyöränsä
* liikenne oli paikoin vilkasta ja harrastetaan kolme-rinnan –ohituksia, mutta oman kokemuksen mukaan esim. Puola on tässä suhteessa paljon pahempi paikka
* nopeuksia valvotaan tarkkaan ja syytä on yrittää pysyä satasen alapuolella (yleinen kattonopeus on 90 km/h)
* poliisit pysäytti kerran, mutta kertaakaan ei esim. kysytty ajokorttia
* huoltoasemia ja kahviloita (myös ihan uusia ja siistejä) on riittävän taajassa
* kieli on tietty ongelma, englantia osataan erittäin vähän, venäläisten aakkosten osaaminen on minimivaatimus jotta osaa suunnistaa (kielen vuoksi sinänsä ystävällisten ihmisten kanssa ei oikein pääse kontaktiin)
* tien varsilla ei ole paljon nähtävää, koska Venäjällä on ollut neuvostoaikana tapana peittää näkyvyys istuttamalla puita ja pensaita tien vieret umpeen (etelämpänä tulee isoja ”panssariaukeita”, joissa ei näitä suojia ole)
i* soissa kaupungeissa on länsimaista toimintaa, kadut/puistot siistejä, nettikahvilaa löytyy, terasseja löytyy, kaikenlaista pientä kauppaa jne.
* missään vaiheessa en tuntenut sen kummempaa turvattomuutta, mutta aseistettuja vartijoita näkyy ja ajoneuvot on pidettävä yöllä vartioidulla alueella ==> jotain siis on on ainakin joskus tapahtunut kun tällaiseen on menty !
* sinällään suosittelen lämpimästi vierailua itänaapurissa, pelkästään Pietarin läpiajo moottoripyörällä on unohtumaton kokemus, kieltä lukuunottamatta ei yhtään pahempi paikka kuin edellä mainitsemani Puola