• Honda ST 1300 Pan European

  • Mercedes-Benz GLC 250d

  • Farmall BMD 1955

  • Scania T 142

  • Genealogia

Iron Butt SS2000K 13-14.7.2007

Valmistelut

Tämän ajon valitsin ajamattomien joukosta sopivana "paluumatkana" Lapista. Tämä on hieman tiukempi ajo ja moni sijoittelee sen käyttämään mahdollisimman paljon moottoriteitä. Ajattelin kuitenkin tiukalla taukokurilla tästä selviäväni myös Lapin teitä ajamalla. Tässä ei paljon valmisteltu kun oltiin jo valmiina Utsjoella SS1600K Jäärementie kimppa-ajon seurauksena. Olin jo ennen reissu tehnyt rietin valmiiksi, mutta jouduin suunnittelemaan ex-temporee muutoksen koska Itä-Suomeen luvattiin aivan helkkarinmoisia sateita. Piirsin Kajaanin jälkeen muutoksen ajaa Kokkolaan ja sieltä Jyväskylään.

Matka
Perjantaiaamulla yritin nukkua vähän pitempään, mutta kun kämppäkaverit alkoi kolistella jo seitsemän jälkeen, nousin itsekin kahdeksan aikaan. Aamupalalla näin Sepon ja sain siitä todistajanlausunnot. Kamat pyörälle ja Utsjoen keskustaan K-Merjuskan automaatille. Täytyi kuitenkin ostaa myös eväitä matkaan ja oli pakko odottaa että se aukeaa yhdeksältä. Siinä odottaessa yksi kaveri Cebarilla tuli juttelemaan ja kertoi lähteneensä edellisenä aamuna Kotkasta eli rautapersemiehiä hänkin. Oli menossa samaan majoitukseenkin missä me oltiin eli hotelli Pohjantuleen. Eväät tuli ostettua ja vielä erikseen tankkaus ja eikun matkaan. Utsjoelta Norjan puolelle ja kohti Karasjokea. Tie ei ollut ihan parasta A-luokkaa, mutta sellaista 90-100 yritin pudotella. Karasjoen jälkeen kohti Kautokeinoa. Vähän tiputteli vettä ja tie oli pitkän matkaa aika pomppuista. Kautokeinossa otin lirutankkauksella kuitin Statoil:lta. Tie oli Suomeen päin parempaa ja varsinkin Suomen puolella avautui oikein highway. Yleisestikin Norjan tiet ei ainakaan tällä reissulla olleet mitenkään mairittelevassa kunnossa. Enontekijöltä oikealle kohti Muoniota, jossa tankkaus. Aikataulussa oltiin ihan hyvin. Kittilän jälkeen tuli ilmoitus isoista tietöistä ja siinä olikin useita pätkiä, joista oli asfaltti kokonaan revitty pois eli ajaminen oli tosi hidasta. Vähän jo hiipi mieleen että "näit jos on enemmän myö ei viihytä" ja aikataulu pettää. Ennen Rovaniemeä tuli aikamoinen sadekuuro ja Napapiirin Shellillä pidin hieman pidemmän tauon. Kemijärvellä otin pankkiautomaatista kuitin ja kaupungilla pyöriessä meni hieman ylimääräsitä aikaa. Jotenkin itse vierastan jatkuvaa pientä tankkailua eli pyrin tekemään täysiä tankkauksia ja hoitamaan välipisteiden kuitit muulla tavalla. Tiedä sitten onko se välttämättä se paras tapa. Kuusamossa tankkaustauko ABC:llä ja eväitä naamariin. Kuusamoa kohti ajettaessa oli tosi paljon porotokkia liikkeellä, ainakin kymmenen kertaa sai himmailla ihan tosissaan. Sitten alkoi näkyä taivaanrannassa se pelätty sadealue. Mitään ei kuitenkaan ollut tehtävissä ja 40 kilsaa ennen Kajaania alkoi sade, jota tuli välillä aika rankkana alas. Kajaanissa ABC:llä kuittia metsästämässä ja laitoin sadehanskat käteen ja muutenkin valmistauduin sateessa ajoon. Vettä tuli aikamoista vauhtia koko ajan alas. Säätiedostuksen mukaan sadetta piti olla vain itäisessä Suomessa, mutta Kokkolaan päin ajaessa sadetta vain jatkui ja jatkui. Vasta Kärsämäen jälkeen alkoi hieman helpottaa ja Kokkolassa oli pouta. Kokkolassa pidin ruokatauon ja nautin Hesen burilaisen. Illan pimetessä suuntasin kohti Jyväskylää. Se näissä rautaperseajoissa on positiivista, että tulee ajettua teitä, joita ei muuten ole tullut koluttua. Varsinkin poikittain tulee harvoin ajettua eli nytkin tämä Kajaani-Kokkola-Jyväskylä oli minulle täysin uusi tuttavuus. Matka eteni ihan kivasti, vaikka tie kulkee kaikkien kylien läpi (Kaustinen, Kyyjärvi jne.). Liikennettä kuitenkin vähän. Silmiä alkoi hieman painaa ja ostin Hirvaskallion Shelliltä redbullia ja vähän venyttelin. Ei vain oikein auttanut vaan Jyväskylän jälkeen muutaman kymmenen kilometriä oli pakko pysähtyä linja-autopysäkille ja ottaa minulle tyypilliset parin kymmenen minuutin torkut. Minulla tämä auttaa aina kummasti. Ajon jatkuessa myös aamu alkoi sarastaa ja senkin vuoksi ajo taas maistui. Heinolassa moottoritielle tultaessa oli pallohukkaa ja lähdin vahingossa Mikkeliin päin. Tuli onneksi varalaskupaikka heti vastaan ja muistin että nyt muuten ei olla oikealla tiellä ==> uukkari ja takaisin. Heinolan Tähtihovissa tankkaus ja siitä yhtä soittoa Helsingiin Tikkurilan Shell:lle. Kyllä moottoritiellä matka joutuu eli olin taas hienosti aikataulussa vaikka torkut otinkin. Sitten kolmostielle ja Tamperetta kohti. Koska aikaa oli ja väsynys hieman painoi silmiä, pidin ylimääräisen tauon Janakkalassa. Tampereella otin kuitin Viinikan Essolta ja lähdin takaisinpäin. Matkalla poikkesin vielä ottamassa "kulmapistekuitin" Lempäälän Pirkanhovissa. Nätissä auringonpaisteessa siitä Loimaalle. Puoli tuntia jäi aikaa eli kyllä tämä on tiukahko ajo ja tauot pitää pitää minimissään.

Kommentteja:

• ihan ajettavissa laillisilla nopeuksilla, taukojen määrä ja pituus ratkaisee tämän ajon

• tien on syytä olla paremmasta päästä ja ei mielellään pitkiä tietöitä, moottoritietä ei kuitenkaan välttämättä kovin paljon tarvita

• jo heinäkuun puolivälissä on pätkä täysin pimeää ==> kesäkuu on parasta rautaperseaikaa !

Tässä vähän statistiikkaa taulukkomuodossa:

PVMKloKuvausKmKm kumul. Tankkaus
13.7 09.04 Utsjoki, K-Merjuska 0 0 1.5
13.7 11.36 Kautokeino, Statoil 239 239
13.7 13.12 Muonio, Esso 154 393 20.4
13.7 15.55 Rovaniemi, Shell Napapiiri 234 627
13.7 16.58 Kemijärvi, Otto-automaatti 79 706
13.7 18.30 Kuusamo, ABC 140 846 25.4
13.7 21.08 Kajaani, ABC 245 1091
13.7 23.58 Kokkola, ABC 241 1332 26.3
14.7 02.10 Jyväskylä, Hirvaskallio 207 1539
14.7 04.14 Heinola, Tähtihovi 175 1714 21.4
14.7 05.25 Helsinki, Tikkurilan Shell 124 1838 8
14.7 07.08 Tampere, Esso Viinikka 169 2007
14.7 07.30 Lempäälä, Pirkanhovi 28 2035
14.7 08.20 Loimaa, ABC S-market 69 2104 16.5